Hamlet kuuluu kirjailijan kolmannen vaiheen suuriin tragedioihin, jotka hän kirjoitti 1600-luvun taitteessa. Suuriin tragedioihin luetaan Hamletin lisäksi ainakin Otello, Kuningas Lear ja Macbeth. Suurien tragedioiden kautta edelsivät komediat ja historialliset draamat.
Murhenäytelmien kauteen liittyy myös kirjailijan oman elämän tragiikkaa: isän ja 11-vuotiaan Hamnet-pojan kuolemat sekä Globe-teatterin sulkeminen ruttoepidemian takia.
Juonipaljastuksia
Hamletin juoni lienee useimmille tuttu. Tanskan kuningas, Hamletin isä, on kuollut. Valtaistuimelle on noussut hänen setänsä. Katala setä on myrkyttänyt Hamletin isän ja nainut äidin. Hamlet suunnittelee kostoa ja kuningas puolestaan Hamletin murhaamista. Lopuksi kaikki kuolevat.
Hamletin tarinasta kerrotaan jo tanskalaisen historioitsijan Saxo Grammaticuksen teoksessa Gesta Danorum eli Tanskalaisten teot. Aiheesta oli myös aiemmin tehty ainakin yksi tai ehkä useampikin näytelmä, mutta tekstejä ei ole säilynyt. Hyviksi koettuja juonikuvioita uusiokäytettiin, koska teatteriseurueet tarvitsivat ohjelmistoa ja kirjallista aineistoa oli vähän. Kirjoitettuja omakätisiä versioita ei myöskään Shakespearen näytelmistä ole säilynyt, vaan osa näytelmistä tunnetaan erillispainoksista ja osa kuoleman jälkeen julkaistusta kokoomateoksesta.
Hamlet seikkailee nimellä Amleth latinankielisessä Tanskan historiassa. Teoksen kirjoitti 1100-luvulla historioitsija Saxo Grammaticus, ja se on luettavissa verkossa myös englanninkielisenä käännöksenä.
Jotain uutta, jotain vanhaa
Vanhojen tarinoiden hyödyntäminen selittää osittain Shakespearen laajaa tuotantoa. Mutta vaikka juoni lainattiin, kynänjälki on kirjailijan. Hän osasi puhaltaa henkilöhahmoihin uuden hengen. Neljänsadan vuoden takaiseksi nuoreksi mieheksi Hamlet on varsin moderni. Hän kipuilee maailmantuskansa kanssa yksilöllisesti vailla kuivakkaa kaavamaisuutta: ”Hyvä Luoja, miten tunkkaisia, ahdistavia ja turhanpäiväisiä ovat tämän maailman tavat.”
Toiminnan ja toimimattomuuden ongelma tekee Hamletista Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovin sukulaissielun. Kumpikin kamppailee sen moraalikysymyksen kanssa, onko ihmisellä lupa oikaista vääryydet väkivallalla. ”Toimia vai olla toimimatta” on molemmille yhtä olennainen kysymys kuin näytelmän tunnetuin sitaatti ”Ollako vai ei olla?” Sitaatti on muuten jostain syystä vakiintunut asuun ”Ollako vai eikö olla?”, vaikka se ensimmäisessä Cajanderin käännöksessä on ensin mainitussa asussa ja myöhemmissä käännöksissä vaihdellen ”Ollako vai eikö, siinä pulma” tai ”Olla vai ei?”.
Joka tapauksessa Hamlet joutuu pohtimaan Raskolnikovin tavoin, ryhtyykö hän toimiin vääryyttä vastaan. Onko moraalisesti oikein antaa vääryyden jatkua ja pidättäytyä vastaamasta? Vai onko pidättäytyminen vastuun pakoilua? Kas siinä pulma.
