Kokoomateoksessa Agatha Christie and Archaeology kuvataan havainnollisesti brittikaivausten toimintaa ja elämänpiiriä Lähi-idässä. Kirjailijan innostus valokuvaamiseen ja varsinkin muinaisruukkujen kokoamiseen tuo mieleen romaanien juoniainesten huolellisen rakentelun. Leimallista oli löytöjen pikkutarkka dokumentointi ja koostaminen.
Brittien verkostot auttavat maailmalla
Toisaalta elämä idässä kaikkine yhteyksineen ja järjestelyineen henkii kuitenkin imperiumin suurvaltapolitiikkaa. Maailmanmatkaajat ja paikalliset asettuvat siististi omiin kerrostumiinsa, samaan tapaan kuin Christien romaaneissakin. Ylemmän keskiluokan brittikodikkuutta rikastaa romaaneissa sopivan kansainvälinen mutta tutun länsimainen henkilögalleria: belgialainen salapoliisi, Intiassa palvellut brittiupseeri, venäläinen emigrantti, ranskalainen lääkäri ja amerikkalainen perijä.
Lähi-itä eli orientti ympäristöineen etäännyttää tapahtumat sopivasti eurooppalaisesta arjesta. Maailmansotien välisenä aikana itä oli muutenkin fiktiossa suosittu salaperäinen toimintaympäristö. Itämaat asettuivat eksoottisiksi kulisseiksi länsimaisten toimijoiden taustalle. Christie kuvaa dominioiden elämää luotettavasti mutta kuitenkin leimallisesti brittinäkökulmasta.
Ensi kertaa näin kirjankannessa Agathan Mallowan-sukunimen, jota kirjailija kuulemma tapasi käyttää kaivauksilla. Lähi-itään sijoittuu muun muassa Hänet täytyi tappaa -romaani, jonka tapahtumat alkavat Jerusalemin King Solomon -hotellista. Vierailin hotellissa, mutta tapahtumapaikan esikuvana lienee kuitenkin ollut läheinen King David -hotelli.
Murhamysteeri toimii Lähi-idässäkin
Myös monet Christien romaanit sijoittuvat Lähi-itään, esimerkiksi Murha Mesopotamiassa, Kuolema Niilillä ja Hänet täytyy tappaa. Eksoottisessa ympäristössä juoni rakentuu samaan tapaan kuin kotoisissakin ympyröissä. Edellä mainittu Hänet täytyi tappaa -romaani sijoittuu Jerusalemiin ja Petraan. Arvoituksen ratkaisemiseksi Poirot esittää kaikkien läsnäolijoiden liikkeistä minuuttiaikataulun. Tämäntyyppiset koonnit ovat tyypillistä Christietä: ne havainnollistavat ongelmaa ja asettavat lukijan itsensä salapoliisin asemaan. Joskus yksityiskohtaisuus suorastaan haittaa lukukokemusta, kun luetteloihin ei jaksa paneutua, mutta silti ne tuntuvat vakuuttavilta.
• Boyntonit ja Jefferson Cope lähtevät leiristä 15.05
• Tohtori Gerard ja Sarah King lähtevät leiristä 15.15
• Lady Westholme ja neiti Pierce lähtevät leiristä 16.15
• Tohtori Gerard palaa leiriin 16.20
• Lennox Boynton palaa leiriin 16.35
• Nadine Boynton palaa leiriin ja puhuu rouva Boyntonin kanssa 16.40
• Nadine Boynton jättää anoppinsa ja menee telttaan 16.50
• Carol Boynton palaa leiriin 17.10
• Lady Westholme, neiti Pierce ja Jefferson Cope palaavat leiriin 17.50
• Raymond Boynton palaa leiriin 17.50
• Sarah King palaa leiriin 18.00
• Ruumis löytyy 18.30
Paikalliset muodostavat eksoottisen taustan
Paikalliset henkilöt eivät yleensä juuri nouse moniulotteisiksi romaanihahmoiksi. Jos näyttämölle tuodaan joku paikallisista, hän on usein muita hahmoja lapsekkaampi, hiukan epärehellinen ja puhuu murtaen niin kuin Hänet täytyy tappaa -romaanin Mahmoud Petrassa: ”Kukaan pojista ei ikinä myönnä. Vanha nainen vihainen, niinkö? Silloin ei pojat tietysti kerro. Abdul sanoo se Mohammed, ja Mohammed sanoo se Azis, ja Azis sanoo se Aisa ja niin edelleen. Ne kaikki tyhmiä beduiinejä, ei ymmärrä mitään.”
Kuva paikallisista kuitenkin monipuolistuu Come, Tell Me How You Live -päiväkirjassa, joka vastaa kirjailijalle usein esitettyyn kysymykseen elämästä kaivauksilla. Lähi-idän eri kansanryhmistä erottuvat arabit, eloisat kurdit ja syrjityt jesidit, joita paikalliset kutsuvat saatananpalvojiksi. Päiväkirjasta välittyy myönteinen suhtautuminen, vaikka kovin syvällistä yhteyttä paikallisiin ei näytä syntyneen kulttuuri- ja kielimuurin takia.
Kirja itsessään on Christien mukaan "a labour of love".
