Saariston lapset – televisiosta tuttu

Saariston lapset taitaa olla tutumpi elokuvana kuin kirjana. Kukapa ei muistaisi pyöreäkasvoista Pampulaa eli Tjorvenia ja hänen bernhardilaistaan Laivuria eli Båtsmania. Saariston lapset on Lindgrenin kirjoista ainoa, joka on kirjoitettu suoraan televisiolle.

Luin Saariston lapset -kirjan vasta siinä vaiheessa, kun elämäkerroista selvisi, kuinka paljon saaristo merkitsi Lindgrenille. Hän vietti kesät elämänsä loppuun asti Furusundin kesäpaikassa, jonka aviomies Sture peri vanhemmiltaan. Furusundin seutu tarjosi kuin itsestään idyllisen ympäristön Saariston lapsille.

Furusund on vajaa sata kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Furusundissa ovat lomailleet myös August Strindberg ja Evert Taube, joka on tehnyt saaresta laulunkin. Ruotsinlaivojen reitti kulkee Furusundin ohi pari tuntia ennen Tukholmaan tuloa.

Saariston lapsissa Melkersonin kirjailijaisä muuttaa kesänviettoon vanhaan puutaloon lastensa kanssa. Lähes aikuinen tytär Malin pitää pystyssä impulsiivista isää ja nuorempia sisaruksiaan. Eläinrakas Pelle-poika ystävystyy Pampulan kanssa, josta tulee jokapäiväinen vieras Laivurinsa kanssa Melkersonien talossa. Saariston lapsissa miljöö on samalla tavalla hallittavan pienimuotoinen ja turvallinen kuin Melukylässäkin. Sekä Saariston että Melukylän lapsissa aistii usein Carl Larssonin maalausten tunnelmaa, mutta ilman herraskaisia sävyjä.

Kukaan ei pysty tuhoamaan tätä hohdetta ja kauneutta ja iloa, joka parhaillaan kukoistaa ympärillämme. Vaellamme pähkinäpuiden, koiranputkien ja apilan tuoksussa, päivänkakkarat huojuvat ojanpientareilla, voikukat loistavat kedoilla, villiruusujen heleä kuohu peittää karut harmaat kalliomme ja orvokit nousevat kallionkoloista. Kaikkialla tuoksuu ja kukkii, on kesäistä, käet kukkuvat, linnut visertävät.

Merellinen saaristoelämä Saltkråkanilla täyttyy pienistä iloista ja suruista. Oudot eläinkaverit ja luonnonläheisyys juoksuttavat henkilöitä sopivan kepeistä seikkailuista toisiin. Veneet seilaavat milloin auringonpaisteessa, milloin eksyvät sumussa. Jo saaren nimi Saltkråkan eli Suolavaris viittaa Lindgrenien Furusundin-lomanviettoon, sillä se on samanniminen kuin perheen purjevene.

Lindgrenin huvila istuu saumattomasti Furusundin saaristolaisympäristöön. Kaikki on somaa, mutta hämmästyttävän vaatimatonta painoskuningattarelle. Kaikessa näkyy sympaattinen kohtuullisuus ja vaatimattomuus.

Peppi, ”Übermensch lapsen hahmossa”

Jättimenestys Peppi syntyi maailmansodan loppuvuosina. Astrid kertoi tarinoita Pepistä tyttärensä Karinin sairausvuoteen ääressä ja naputteli ne jälkeenpäin käsikirjoitukseksi.

Astrid kirjoitti päiväkirjaansa 21.5.1944: ”Palatakseni Karinin syntymäpäivään sitä on vietetty tavanomaiseen tapaan. Hän sai kolmiosaisen Folkskolans läsebok -lukukirjan, yhden Pekka Töpöhäntä -kirjan sekä Peppi Pitkätossun käsikirjoituksen hienossa mustassa kansiossa.” Vuotta myöhemmin hän kirjoitti: ”Työstän parhaillaan Peppi Pitkätossua, jos vaikka siitä pahantapaisesta lapsesta saataisiin vielä jotain hyvää aikaiseksi.”

Näsin kotimuseossa on Pepin käsikirjoitus, jonka yläkulmaan on käsin kirjoitettu ”Till Karen på 10-årsdagen den 21.5.1944 av mamma”. Paljon on myös erilaisia Peppi-nukkeja maailmalta, ja vessojen ovet on hauskasti tapetoitu Peppi-sarjakuvilla. Löytyypä Vimmerbystä myös erikoinen ontto puu, joka on Peppi-kirjoissa sijoitettu Huvikummun puutarhaan.

Jymymenestys ja Bonnierin emämunaus
Peppi-käsikirjoituksen kopio lähti Bonnier-kustantamolle. Kirjailija totesi saatteessa: ”Peppi Pitkätossu on, kuten tulette huomaamaan, jos näette vaivaa lukea käsikirjoituksen, pieni Übermensch lapsen hahmossa, siirrettynä täysin tavalliseen miljööseen”.

Tyypillistä ja huvittavaakin on, että Bonnier hylkäsi Peppi Pitkätossun käsikirjoituksen. Pepin julkaisi pienempi kustantamo Rabén & Sjögren, joka myi ennen joulua kahdessa viikossa kirjaa 21 000 kappaletta ja pelastui sen avulla uhkaavalta konkurssilta. Peppi levisi muutamassa kuukaudessa kaikkien ruotsalaisten tietoisuuteen kirjoina, kuunnelmina ja teatteriesityksinä.

Huonosti käyttäytyvä tyttö?
Peppiä arvostelut yleensä kiittivät, mutta omapäinen tyttö sai myös vastustajia. Kaikki eivät hyväksyneet päähenkilön huonoa käytöstä ja kirjoittajan epäopettajamaista asennetta. Peppi lytättiin Aftonbladetissa professorin arvovallalla, mutta luonnonlapsen ilosanoma levisi siitä huolimatta.

Mikä Pepissä sitten aikuisia ärsytti? Samat asiat, jotka viehättävät lapsenmielisiä.

Peppi ei käy koulua ja on nenäkäs. Poliisit hakevat häntä ja kysyvät: ”Onko tämä se tyttö, joka on muuttanut Huvikumpuun?” ”Päinvastoin”, sanoi Peppi, ”Tämä on hyvin pieni täti, joka asuu kolmannessa kerroksessa torin laidassa.” Poliisien vierailu päättyy nolosti, ja Peppi jatkaa vapaata elämäänsä.

Peppi tekee, mitä haluaa. Hän asuu yksin ja nukkuu jalat tyynyllä. Tommi ja Annika kysyivät, kuka Pepille sanoo, koska tämän on mentävä nukkumaan. ”Minä sanon itse. Ensin sanon ystävällisesti, mutta sitten ankarasti.”

Peppi on vahva ja omistaa arkullisen kultarahoja. Rahoilla hän ostaa lahjoja ja 18 kiloa karamelleja kaupungin lapsille. Rosvot ja koulukiusaajat saavat kyytiä maailman vahvimmalta tytöltä, jonka käytös ei ole siloteltua mutta jolla on hyvä sydän.

Nimen Pippi Långstrumpa keksi Astridin tytär Karin. Hyvä nimi poiki omaperäisiä tarinoita vahvasta ja villistä anarkistitytöstä, joka ei asettunut perinteisten lastenkirjojen muottiin.

Puhutteko kurrekurredutia? Ussomplussor, ussomplussor eli hyvä, hyvä.
Peppi valehtelee ummet ja lammet. Hän kertoo, että Egyptissä ihmiset kävelevät takaperin ja Taka-Intiassa kaikki kävelevät käsillään. Belgian Kongossa ihmiset aloittavat kuulemma valehtelun seitsemältä ja jatkavat auringonlaskuun. Brasilialaiset puolestaan kulkevat aina munankeltuaista hiuksissa, siksi siellä ei ole kaljupäitä.

Mielikuvituksellisia tarinoita on kai lupakin odottaa tytöltä, joka on kiertänyt kaikilla maailman merillä ja jonka äiti on enkeli ja isä alkuasukkaiden kuningas Kurrekurredutin saarella.

Astrid Lindgrenin Vimmerby

Kuka Astrid Lindgren?
• 14.11.1907–28.1.2002
• Maanviljelijäperheen tytär Vimmerbystä
• Avioituminen ja kirjailjanura Tukholmassa
• Kirjailijantyön ohella kustannustoimittajana Rabén & Sjögren -kustantamossa
• Kirjoja käännetty sadalle kielelle ja myyty yli 165 miljoonaa.
• Elokuvia, televisiosarjoja, animaatioita
• Ruotsin valtion kirjallisuuspalkinto, H. C. Andersen -mitali, Ruotsin akatemian kultamitali
• Peppi Pitkätossu, Melukylän lapset, Vaahteramäen Eemeli, Kalle mestarietsivä, Saariston lapset

Melukylän lapset – iloa sukupolvesta toiseen
Melukylän lapset on ainoita kirjasarjoja, jota luin lapsena useita kertoja. Myös tytär luki kirjat uudelleen ja uudelleen.

Melukylän eli Bullerbyn esikuvana on ollut kirjailijan isän lapsuuskoti Sevedstorp. Sieltä on sarjan ensimmäinen kuva, keskellä kirjan kuvitusta ja viimeisenä teemapuiston Melukylä.

Arkista ja kodikasta
Mikä Melukylässä viehätti? Kodikas kolmen talon ja kuuden lapsen kylä? Ehkä, mutta etenkin lapsen hyvän arjen kuvaus.

Minäkertoja on 7-vuotias Liisa. Liisa tarinoi arkisista asioista helpoilla sanoilla ja lauseilla. Tekstikoko on sopivan iso ja piirroskuvat hyväntuulisia.

Liisan arjessa kivat tapahtumat seuraavat toisiaan: syntymäpäivä, oman huoneen saaminen, kesäloman alku ja joulunodotus. Jännitystä tuovat myrsky, kummitusjutut ja yö heinäladossa.

Liisan veli Saku on tarinan humoristi. Saku matkii, kun tytöt leikkivät hienoja rouvia: ”Kuinka rouva menettelee, kun saa piparkakkunsa niin hienoiksi? Voisinko minä saada ohjeen?” Koululaishuumori uppoaa.

Saku, Naku, Liisa, Olli, Riitta ja Anna – Melukylän iloinen lapsikatras viettää onnellista elämää pienessä smoolantilaisessa maalaiskylässä.

Kirjailija ei ole opettaja
Yksi Melukylien viehätys on se, että kirjat eivät opeta mitään. ”Sellaisesta minä viis veisaan!" kirjailija sanoi, kun häneltä kysyttiin kirjojen oppimiseen liittyviä tavoitteita.

Yksinkertainen on Melukylässä kaunista. ”Ei pitkiä eikä monimutkaisia virkkeitä, ei teoreettista pohdiskelua, ei vaikeatajuisia sanoja, eikä jäykkiä moraalisaarnoja!” Sellainen on Astrid Lindgrenin tapa kirjoittaa.

Millaista on olla lapsi
Haastattelussa Astrid Lindgreniltä kysyttiin, mikä on hänen kirjojensa menestyksen salaisuus. Hän totesi, että ei ole vippaskonsteja, pitää vain muistaa oma lapsuutensa.

Melukylä muistuttaakin Astrid Lindgrenin, silloisen Astrid Ericssonin kotipaikkaa. Kirjailijan taustoihin ja lapsuuden maisemiin voi edelleen tutustua smoolantilaisessa Vimmerbyn pikkukaupungissa, joka on noin 300 kilometriä Tukholmasta etelään. Perhe ja naapurit osoittautuvat tutuiksi melukyläläisiksi. Astrid taitaakin itse olla Liisa ja isoveli Gunnar Saku.

Kolmen vierekkäisen talon Melukylä on Sevedstorp, jonka keskitalossa oli Astridin isän lapsuudenkoti. Ericssonin perheen kotitila Näs – Astridin oma lapsuudenkoti – on museona, jossa on kirjailijan elämää esittelevä näyttely, upea puutarha ja viihtyisä ravintola.

Näs on mainio vierailukohde kesällä. Sitä ylläpitävät Astridin veljen Gunnar Ericssonin tyttäret. Museon näyttely avautuu paremmin, kun lukee etukäteen kirjailijan elämäkerran.