Pietarin valkeat yöt

Pietari lukuisine kanavineen ja siltoineen on kaunis kaupunki. Kesä on heleä kuin Dostojevskin Valkeat yöt -romaanissa.

Dostojevskin kotimuseo on ihan Vladimirskajan metroaseman vieressä. Museon lähellä on veistos, joka kuvaa Dostojevskia ajatuksiinsa vaipuneena.

Pietari oli Dostojevskin kotikaupunki, mutta hän joutui jättämään kaupungin kymmeneksi vuodeksi. Ensin viisi vuotta pakkotyössä, sitten viisi vuotta karkotettuna Siperiassa. Pietariin hän sai palata vasta vuonna 1859. ”Näin saattaa nyt lukija käsittää, miten minä olen koko Pietarin kanssa tuttu.”

Museo on Dostojevskin viimeisessä Pietarin asunnossa. Työhuoneen tukevan kirjoituspöydän ääressä syntyi Karamazovin veljekset, jota pidetään Dostojevskin pääteoksena. Tuhatsivuiseen romaaniin piti tulla vielä jatko-osakin, mutta kuolema ehti ensin.

Viimeisten vuosien asunto näyttää mukavalta ja kertoo talouden kohentumisesta. Dostojevski ehti saada mainetta ja selviytyi veloistaan ennen kuolemaansa. Museon lasivitriinissä on myös kuvista tuttu kuolinnaamio, joka nostattaa ristiriitaisia tunteita.

Dostojevski kuoli jo 59-vuotiaana. Työhuoneen kello näyttää edelleen kuolinaikaa 20.38.

Kohtalo kirjailijakahvilassa
Dostojevski-museon tumman tunnelman jälkeen kaipasin piristystä. Lähdin etsimään sitä Nevski prospektin maineikkaasta kirjakahvilasta, jossa Dostojevskin lisäksi ovat viihtyneet Puškin ja monet muut tutut nimet. Ympäri ravintolasalia oli pöytien vieressä pieniä metallikylttejä, jotka kertoivat, kuka nimimiehistä oli paikalla istunut.

Odotin ovensuussa hovimestarin pöytään ohjausta. Hän osoitti minulle tuolia, jonka vieressä hetken kuluttua huomasin Dostojevskin nimikyltin. Kohtalon sormi.

Kirjakahvila on yli satavuotisen taipaleensa aikana isännöinyt Dostojevskin lisäksi monia muitakin kirjailijoita. Puškinin kerrotaan viettäneen siellä viimeiset tunnit ennen kaksintaistelua. Sisustus oli perivenäläistä, palvelu erinomaista ja ruoka maistuvaa. Lasku tuli tyylikkäästi kirjan sisällä.

Raskolnikovin jalanjäljissä

Vasta vuosia Dostojevski-kuumeen jälkeen lähdin Raskolnikovin jalanjäljille Pietariin. Tilaisuus tarjoutui, kun Suomen tietokirjailijat tarjosi käyttöön yhdistyksen residenssiä Pietarin Suomi-talossa.

Tartuin tilaisuuteen ja matkustin Allegrolla Helsingistä Pietariin. Kolmen tunnin junamatkalla havahduin siihen, että Pietari on käsittämättömän, lähes pelottavan lähellä meitä. Aiemmilla laivamatkoilla kokemus välimatkasta oli aivan toinen. Henkinen etäisyys on paljon fyysistä pitempi.

Suomi-talon sijainti osoittautui loistavaksi, se oli melkein Nevski prospektin kulmalla. Tietokirjailijoiden residenssi oli sisäpihan puolella ylimmässä kerroksessa. Yksiöön kuului työpöytä, sänky, kirjahylly, keittosyvennys ja kylpyhuone. Siisti ja rauhallinen paikka.

Heti ensimmäisen päivän aamuna marssin Rikos ja rangaistus toisessa kädessä ja kartta toisessa Raskolnikovin talolle Stoljamja 5:een. Talon tunnistin helposti sen kulmaan pystytetystä muistolaatasta.

Talolta jatkoin matkaa romaanin mukaisesti: "Tavattoman helteisenä päivänä heinäkuun alussa, iltapuolella, lähti eräs nuorimies syrjäkadun varrella vuokraamastaan pienestä huoneesta ja alkoi astella verkalleen kuin epäröiden, K-n sillalle päin." Mitä Raskolnikov edellä, minä perässä. Kokuškinin siltaa ylittäessäni mietin, että Raskolnikov tuskin edes huomasi kuumeisessa mielentilassaan kesäisen Gribojedovin kanavan kuvauksellisuutta.

Gribojedovin kanavaa kutsuttiin Dostojevskin aikaan Katariinan kanavaksi. Kanava on viisi kilometriä pitkä ja siinä on 21 siltaa. Dostojevski on asunut kanavan varrella.

Jatkoin siis minäkin viipyilemättä kirjan opastamaan suuntaan kohti Jusupovin puistoa. ”Jusupovin puutarhan ohi kulkiessaan hän alkoi miettiä, kuinka hyvä olisi rakentaa korkeita suihkukaivoja, jotka raikastuttaisivat ilmaa kaikilla avoimilla paikoilla.” Nyt puiston seutu tuntui avaralta ja ilmavalta, mutta silloiselle kulkijalle happea ei tuntunut riittävän.

Raskolnikov ei mennyt koronkiskurin talolle suorinta tietä. ”Hänen täytyi kiiruhtaa, sillä oli vielä mentävä mutkan kautta: hän tahtoi saapua taloon kiertoteitse, toiselta puolen.”

”Mutta hän olikin jo aivan lähellä: tuossa oli talo, tuossa portti. – – Eukon asuntoon johtavat portaat olivat lähellä, portin pielessä oikealla. Hän oli jo portaissa…”

Talo sijaitsi Srednjaja podjacheskaja ulitsa 15:ssä, mutta mitään tunnistettavaa merkkiä ei talosta löytynyt. Tunkeuduin ankean pimeään porttikäytävään ja koetin portaikon ovea. Se oli lukittu – asukkaat eivät kaiketi halunneet kirjaihmisiä käytävään pyörimään.

Raskolnikov käveli reitin romaanissa kaksi kertaa, laski askeleet ja ”tiesi aivan tarkasti, kuinka monta askelta hänen talonsa portilta: tasan 730”. Niin tein minäkin ja sain 850 askelta portilta portille. Joko Raskolnikov harppoi tai Dostojevski laski väärin.

Rikos ja rangaistus – mikä on oikein ja mikä väärin?

Rikoksen ja rangaistuksen päähenkilö Raskolnikov on oikeustieteen opiskelija. Hän elää rahattomana pietarilaisessa kopperossa Heinätorin lähellä osoitteessa Stoljamja 5. "Hänen pieni kammionsa sijaitsi korkean, viisikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, ihan katon rajassa, ja muistutti pikemminkin kaappia kuin ihmisasuntoa." Raskolnikov on köyhyyden masentama ja suree niitä uhrauksia, joita perhe joutuu hänen vuoksensa tekemään.

Pietarilaiset kerrostalot porraskäytävineen ja sisäpihoineen tuovat mieleen Dostojevskin kuvauksen Raskolnikovin asuinoloista. Julkisten rakennusten ja asuintalojen kunnossa on vinha ero.

Kurjassa asunnossaan Raskolnikov hellii ajankohtaista aatetta ihmiskunnan kahtiajaosta valioihmisiin ja alamaisiin. Valioille kaikki on sallittua, koska heillä on uskallus ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Alamaiset on tuomittu ikuisiksi uhreiksi, joilla ei ole rohkeutta kääntää kohtaloaan.

Sattumalta Raskolnikov kuulee kahvilassa keskustelun, josta saa idean oman elämänkulkunsa kääntämiseen. Jos haittaihmiset estävät edistyksen, valioihmisillä on lupa ja jopa velvollisuus eliminoida heidät. Olisiko tässä Raskolnikovin mahdollisuus pelastaa itsensä ja perheensä?

Kaksijakoinen päähenkilö, kaksijakoinen juoni
Raskolnikov päättää ryhtyä valioihmiseksi ja lähtee asunnostaan kohti Srednjaja podjacheskaja ulitsaa. "Matka ei ollut pitkä; hän tiesi aivan tarkasti, kuinka monta askelta hänen talonsa portilta: tasan 730.” Tästä tapahtumat alkavat vyöryä jännityskertomuksen tapaan.

Romaanin toiminnallinen jännitys huipentuu jo alkuluvuissa ja jatkuu poliisin kissa-hiirileikkinä. Toiminnallinen juoni saa kuitenkin rinnalleen psykologisen jännityskertomuksen. Päähenkilön tiedostamaton minä alkaa ottaa yliotetta tietoisesta minästä. Raskolnikovin rationaalinen ja epärationaalinen puoli käyvät dialogia hänen mielessään ja ympärillä olevat henkilöt heijastavat samaa ristiriitaa.

Jännitteinen kaksijakoisuus näkyy sekä romaanin henkilöhahmoissa että sen rakenteessa. Henkilöt peilaavat Raskolnikovin kahta vastakkaista olemuspuolta. Kun hän kohtaa uhrin, hän muuttuu rationaaliseksi valioihmiseksi; valioihmisen tapaaminen puolestaan nostaa hänessä pintaan epärationaalisen uhrautujan. Toiminnallinen juoni saavuttaa huippukohdan alussa, psykologinen juoni kirjan lopussa.

Raskolnikovin asunto Stoljamja 5:ssä oli ylimmässä kerroksessa. ”Se oli kuuden askelen mittainen koppi; keltaiset, pölyiset ja repaleiset seinäpaperit tekivät sen mitä surkeimman näköiseksi.”

Dostojevskin Pietari

Kuka Fjodor Dostojevski?
• 30.10.1821 –28.1.1881
• Alempaan keskiluokkaan kuuluvan lääkäriperheen lapsi
• Opiskeli insinööriksi, ryhtyi kirjailijaksi
• Sosialismista kuolemantuomio, joka vaihtui vankileiriksi 1849–54
• Vaimot: Maria 1857–1864 (k.), Anna 1867–1881
• Sairasti epilepsiaa, peliriippuvainen, vakaumuksellinen kristitty
• Romaaneja: Rikos ja rangaistus, Idiootti, Karamazovin veljekset

Luin Rikoksen ja rangaistuksen ensi kertaa 18-vuotiaana. Se oli elämäni voimakkaimpia lukukokemuksia. Kirjan päähenkilön sisäiset ristiriidat tulivat uniin yö toisensa jälkeen. Heräsin keskellä yötä usein katumuksensekaiseen kauhuun, koska olin tullut murhanneeksi Aljona Ivanovnan.

Sorrettujen ja solvattujen asialla
Voimallisesta lukukokemuksesta alkoi yhteinen taipaleemme. Luin peräkkäin koko Dostojevskin suomennetun tuotannon. Köyhää väkeä, Sorrettuja ja solvattuja, Muistelmia kuolleesta talosta, Kirjoituksia kellarista, Idiootti, Riivaajat, Pelurit, Karamazovin veljekset. Ja jatkoksi pitkän joukon muita venäläisiä klassikoita.

Dostojevskin tuotannosta ehdoton suosikkini on Rikos ja rangaistus eheytensä ja intensiivisyytensä takia. Karamazovin veljekset on filosofinen ja välillä raskaskin teos, mutta monet kirjailijat ovat pitäneet sitä merkittävänä oman uransa kannalta.

Romaaneista etenin elämäkertoihin, joihin kirjailijan traagiset vaiheet on tallennettu enemmän tai vähemmän fiktiivisistä näkökulmista. Onhan siinä aihetta tarinaan, kun nuorimies saa kuolemantuomion keskustelukerhoon kuulumisesta ja joutuu vielä teloituskomppanian eteen ennen viime hetken armahdusta. Dostojevskille itselleen tapahtuma antoi elämänpalon ja vahvisti kristillistä uskoa, jonka kanssa myös monet hänen romaanihenkilönsä kamppailevat.

Elämäkerroista siirryin ahmimaan Dostojevskia käsitteleviä filosofis-kristillisiä esseitä ja syvyyspsykologisia analyyseja. Ajatuksenkulut tuntuivat palautuvan lopulta aina hyvän ja pahan, tietoisen ja piiloisen, rationaalisen ja epärationaalisen vastakkainasetteluun. Dostojevski tarkastelee ihmisyyden ydinkysymyksiä.

Kuinka monenlaisiin pohdintoihin ja teksteihin ovatkaan Dostojevskin romaanit lukijansa innostaneet. Nuoruuden hulluudessa kävin itsekin käsiksi aiheeseen ja kirjoitin sivugradun Rikoksesta ja rangaistuksesta. Hyvä tavaton.

Nuorena ei kaihda klassikoita eikä suuria aiheita. Laudaturtyön naputtelin kirjoituskoneella ja lähdeviitteet tallensin käsin muistikortteihin, joita säilytin vihreässä arkistolaatikossa. Kyllä oli opinnäytteiden teko työlästä aiemmin.