Pietarin valkeat yöt

Pietari lukuisine kanavineen ja siltoineen on kaunis kaupunki. Kesä on heleä kuin Dostojevskin Valkeat yöt -romaanissa.

Dostojevskin kotimuseo on ihan Vladimirskajan metroaseman vieressä. Museon lähellä on veistos, joka kuvaa Dostojevskia ajatuksiinsa vaipuneena.

Pietari oli Dostojevskin kotikaupunki, mutta hän joutui jättämään kaupungin kymmeneksi vuodeksi. Ensin viisi vuotta pakkotyössä, sitten viisi vuotta karkotettuna Siperiassa. Pietariin hän sai palata vasta vuonna 1859. ”Näin saattaa nyt lukija käsittää, miten minä olen koko Pietarin kanssa tuttu.”

Museo on Dostojevskin viimeisessä Pietarin asunnossa. Työhuoneen tukevan kirjoituspöydän ääressä syntyi Karamazovin veljekset, jota pidetään Dostojevskin pääteoksena. Tuhatsivuiseen romaaniin piti tulla vielä jatko-osakin, mutta kuolema ehti ensin.

Viimeisten vuosien asunto näyttää mukavalta ja kertoo talouden kohentumisesta. Dostojevski ehti saada mainetta ja selviytyi veloistaan ennen kuolemaansa. Museon lasivitriinissä on myös kuvista tuttu kuolinnaamio, joka nostattaa ristiriitaisia tunteita.

Dostojevski kuoli jo 59-vuotiaana. Työhuoneen kello näyttää edelleen kuolinaikaa 20.38.

Kohtalo kirjailijakahvilassa
Dostojevski-museon tumman tunnelman jälkeen kaipasin piristystä. Lähdin etsimään sitä Nevski prospektin maineikkaasta kirjakahvilasta, jossa Dostojevskin lisäksi ovat viihtyneet Puškin ja monet muut tutut nimet. Ympäri ravintolasalia oli pöytien vieressä pieniä metallikylttejä, jotka kertoivat, kuka nimimiehistä oli paikalla istunut.

Odotin ovensuussa hovimestarin pöytään ohjausta. Hän osoitti minulle tuolia, jonka vieressä hetken kuluttua huomasin Dostojevskin nimikyltin. Kohtalon sormi.

Kirjakahvila on yli satavuotisen taipaleensa aikana isännöinyt Dostojevskin lisäksi monia muitakin kirjailijoita. Puškinin kerrotaan viettäneen siellä viimeiset tunnit ennen kaksintaistelua. Sisustus oli perivenäläistä, palvelu erinomaista ja ruoka maistuvaa. Lasku tuli tyylikkäästi kirjan sisällä.