Shakespearen teatteri Lontoossa

Ensimmäisillä Shakespeare-matkoillani ei Globe-teatteria vielä ollut, vaan se rakennettiin 1990-luvulla alkuperäistä jäljitellen. Globe sijaitsee Lontoon keskustassa Thamesin etelärannalla vain 230 metrin päässä 1600-luvun esikuvastaan.

Towerin sillalta teatteriin kävelee parikymmentä minuuttia Thamesin rantaa pitkin. Rakennusta kannattaa käydä katsomassa, vaikka esitykset eivät kiinnostaisikaan.

Aikamatkalla 1600-luvun esityksiin
Alun perin Globe-teatteri oli kuuden näyttelijän yhteisyritys, ja Shakespeare oli yksi osakkaista. Se avattiin 1599 ja paloi poroksi 1613 kesken Henrik VIII:n esityksen. Globe kakkonen rakennettiin vanhan perustuksille heti seuraavana vuonna. Kaikki Shakespearen suuret tragediat saivat Globessa ensiesityksensä: Hamlet, Kuningas Lear, Macbeth, Otello ja monet muut.

Nykyisen rakennuksen suunnittelussa hyödynnettiin aiempien Globe-teatterien jäänteitä, teatterihistorian asiantuntijoita ja vanhoja kuvia. Rakenteet ovat tammea, istumapaikat on sijoitettu kolmeen kerrokseen, ja näyttämön edessä on iso alue seisomapaikoille. Teatterissa on näyttävä olkikatto, joka oli Shakespearen aikaan yleinen mutta sittemmin kielletty paloturvan takia. Nykymääräysten mukaisesti katsojia saa ottaa sisään vain puolet aiemmasta kolmestatuhannesta. Teatterirakennusta on pidetty hyvänä rekonstruktiona, ja ainakin minun oli helppo siirtyä ajassa neljäsataa vuotta taaksepäin.

Taas kuningas murhataan
Kävin Globessa katsomassa Macbethin 410 vuotta näytelmän ensi-illan jälkeen. Tämäkin tragedia käsittelee Shakespearen mieliaihetta: valtataistelua ja vallanhalun turmiollista vaikutusta. Menestyksekäs sotapäällikkö Macbeth murhaa vallanhimossaan kuninkaan, ja eihän se tarina taaskaan hyvin pääty.

Keskellä murhenäytelmän esitystä huvitti ajankohtainen tekstimuunnos. Alkutekstissä portinvartija huutaa kuullessaan oveen koputettavan: ”Knock, knock, knock! Who’s there, i’ the name of Beelzebub?” Esityksessä näyttelijä vaihtoi nokkelasti paholaisen nimen: ”Knock, knock, knock! Who’s there, i’ the name of Trump?” Yleisö palkitsi nokkeluuden naurulla ja aplodeilla. Samanlaista muuntelua näyttelijät harrastivat epäilemättä myös Shakespearen aikana.

Ihmiset jaksoivat hämmästyttävän hyvin seurata esitystä seisomapaikoillaan. Onnekseni kuitenkin sain napattua lähes viimeisen lipun istumapaikalle. Muun yleisön esimerkkiä seuraten kannoin väliajalta juomat mukaani katsomoon. Kiva käytäntö.

Ajankäytön mallia karanteeniin
Macbethin ensiesitys on ilmeisesti ollut keväällä 1606, juuri ennen ruttoepidemian alkua. Saman vuoden kesällä rutto pakotti teatterin sulkemaan ovensa useiksi kuukausiksi, vaikka edellisestä ruttosulusta oli kulunut vain pari vuotta. Vuosien 1603 ja 1613 välillä Lontoon teatterit olivat ruton takia suljettuina 78 kuukautta eli 60 prosenttia ajasta.

Miten Shakespeare käytti aikansa karanteenissa? Hän kirjoitti noina kymmenenä vuotena 13 klassikkonäytelmää. All’s well that ends well – loppu hyvin, kaikki hyvin.

Hamlet Helsingørissä

Hamlet-innostukseeni liittyy eräs huvittava kieliseikka. Näytelmän tiesin sijoittuvan paikkaan nimeltä Elsinore. Sen sijaan kesti vuosia, ennen kuin tajusin, että Elsinore on englanninnos Helsingørin kaupungin nimestä. Olin kulkenut kymmeniä kertoja lautalla Ruotsin Helsingborgista Tanskan Helsingøriin ja katsellut Juutinrauman rannalla kohoavaa Kronborgin linnaa ymmärtämättä, että Hamletin tapahtumat sijoittuvat juuri sinne. Oivallus vaati oman matkansa Kronborgiin.

Hamletin linnaan matkattiin osuvasti Hamlet-lautalla. Pakko oli myös majoittua ihan vain nimen takia Hamlet-hotelliin, josta oli vain lyhyt kävelymatka Kronborgin linnaan.

Hamletin kohtaukset, joita ajattelen öisin
Suosikkikohtauksiani Hamletissa ovat isän haamun ilmestyminen ja näytelmän esittäminen kuningasparille. Näytelmä alkaa kohtauksella, jossa kuolleen kuninkaan haamu ilmestyy vartiomiehille. Horatio kertoo tästä Hamletille.

Horatio: Ja tosiaan. Aave ilmestyi. Isänne tunsin. Kaikki oli totta.
Hamlet: Missä se tapahtui?
Horatio: Yövartiossa, vallinsarvella.
Hamlet: Vallinsarvella siis tavataan ennen keskiyötä.

Yöllä Hamlet kohtaa vallinsarvella isänsä haamun, joka vaatii häntä kostamaan: ”Jos isäsi on ollut sinulle rakas, kosta hänen raaka murhansa!”

Hieno dramaattinen avaus toiminnalle. Mutta miten toteuttaa kohtaus näyttämöllä? Onko aave henkilö, ääni vai jotain ihan muuta? Kuvitteleeko Hamlet isänsä puheen, koska muut näkevät aaveen mutta eivät kuule ääntä?

Kohtaus on kiehtovaa sijoittaa mielessään Kronborgin linnan vallinsarvelle. Linnan tykkipiha ja mustana vellova meri on kuin tehty aaveelle, murhalle ja kostolle. Horation sanoin: ”Tuo jyrkänne ja meren synkkä pauhu jo mielen järkyttävät. Kamala paikka, hulluuteen se suistaa.” Hullun roolin Hamlet päättää ottaakin salatakseen kostoaikeensa.

Kronbergin linna oli kuuluisa paikka Shakespearen aikaan. Ei pidetä mahdottomana, että Shakespeare olisi käynyt siellä näytelmäseurueen mukana. Linnassa esiintyi kiertäviä näyttelijöitä, joten kirjailija oli saattanut vierailla tai kuulla paikasta tovereiltaan.

Näytelmä murhaajan peilinä
Toinen suosikkikohtaukseni on Hamletin kuningasparille järjestämä näytelmä. Linnaan tulee kaupungin tragediaseurue tarjoamaan palveluksiaan, juuri samaan tapaan kuin näyttelijöillä oli tuohon aikaan tapana. Hamlet pyytää seuruetta esittämään näytelmän, johon sovittaa kymmenkunta uutta ratkaisevaa riviä.

”Seurue esittäköön sedälleni kohtauksen, joka muistuttaa isäni murhaa. Jos hän siitä järkkyy, tiedän kyllä, mitä vihdoin teen. Ovela näytelmä on rotan ansa, kuninkaan omatunto saaliinansa.”

Kronbergin pääsalin valtaistuimelle voi kuvitella Claudius-kuninkaan ja Gertrud-kuningattaren katselemaan Hamletin järjestämää näytelmää. Kuningas järkyttyy murhakohtauksesta, joka jäljittelee hänen tekoaan. Näytelmä keskeytetään.

Hamlet antaa näyttelijöille ohjeita, joissa melkein kuulen Shakespearen äänen: Esitä puhe selkeästi kevein korostuksin. Älä huido käsilläsi ilmaa, vaan käytä eleitä varoen. Älä myöskään ole liian laimea, vaan sovita toiminta tekstiin ja teksti toimintaan. Kaikki liioittelu on vierasta näyttelemisen olemukselle. Jos esitys on joko yletön tai lattea, se voi tietämätöntä naurattaa, mutta arvostelukykyistä se vain loukkaa.

Hyviä ohjeita edelleen.

Koko Elsinore eli Helsingør osoittautui olevan yhtä Hamletia lähemmässä katsannossa. Hamlet ja pääkallo näkyivät kaikkialla. Pääkallo liitetään yleensä kuvissa Hamletin To be or not to be -monologiin, vaikka se näytelmässä esiintyy hautausmaakohtauksessa.

Globen ja maapallon paras näytelmä

Shakespearen näytelmistä Hamlet on puhutellut eniten. Olen lukenut, kuunnellut ja katsonut sen useaan kertaan. Aina se kiehtoo.

Hamlet kuuluu kirjailijan kolmannen vaiheen suuriin tragedioihin, jotka hän kirjoitti 1600-luvun taitteessa. Suuriin tragedioihin luetaan Hamletin lisäksi ainakin Otello, Kuningas Lear ja Macbeth. Suurien tragedioiden kautta edelsivät komediat ja historialliset draamat.

Murhenäytelmien kauteen liittyy myös kirjailijan oman elämän tragiikkaa: isän ja 11-vuotiaan Hamnet-pojan kuolemat sekä Globe-teatterin sulkeminen ruttoepidemian takia.

Juonipaljastuksia
Hamletin juoni lienee useimmille tuttu. Tanskan kuningas, Hamletin isä, on kuollut. Valtaistuimelle on noussut hänen setänsä. Katala setä on myrkyttänyt Hamletin isän ja nainut äidin. Hamlet suunnittelee kostoa ja kuningas puolestaan Hamletin murhaamista. Lopuksi kaikki kuolevat.

Hamletin tarinasta kerrotaan jo tanskalaisen historioitsijan Saxo Grammaticuksen teoksessa Gesta Danorum eli Tanskalaisten teot. Aiheesta oli myös aiemmin tehty ainakin yksi tai ehkä useampikin näytelmä, mutta tekstejä ei ole säilynyt. Hyviksi koettuja juonikuvioita uusiokäytettiin, koska teatteriseurueet tarvitsivat ohjelmistoa ja kirjallista aineistoa oli vähän. Kirjoitettuja omakätisiä versioita ei myöskään Shakespearen näytelmistä ole säilynyt, vaan osa näytelmistä tunnetaan erillispainoksista ja osa kuoleman jälkeen julkaistusta kokoomateoksesta.

Hamlet seikkailee nimellä Amleth latinankielisessä Tanskan historiassa. Teoksen kirjoitti 1100-luvulla historioitsija Saxo Grammaticus, ja se on luettavissa verkossa myös englanninkielisenä käännöksenä.

Jotain uutta, jotain vanhaa
Vanhojen tarinoiden hyödyntäminen selittää osittain Shakespearen laajaa tuotantoa. Mutta vaikka juoni lainattiin, kynänjälki on kirjailijan. Hän osasi puhaltaa henkilöhahmoihin uuden hengen. Neljänsadan vuoden takaiseksi nuoreksi mieheksi Hamlet on varsin moderni. Hän kipuilee maailmantuskansa kanssa yksilöllisesti vailla kuivakkaa kaavamaisuutta: ”Hyvä Luoja, miten tunkkaisia, ahdistavia ja turhanpäiväisiä ovat tämän maailman tavat.”

Toiminnan ja toimimattomuuden ongelma tekee Hamletista Rikoksen ja rangaistuksen Raskolnikovin sukulaissielun. Kumpikin kamppailee sen moraalikysymyksen kanssa, onko ihmisellä lupa oikaista vääryydet väkivallalla. ”Toimia vai olla toimimatta” on molemmille yhtä olennainen kysymys kuin näytelmän tunnetuin sitaatti ”Ollako vai ei olla?” Sitaatti on muuten jostain syystä vakiintunut asuun ”Ollako vai eikö olla?”, vaikka se ensimmäisessä Cajanderin käännöksessä on ensin mainitussa asussa ja myöhemmissä käännöksissä vaihdellen ”Ollako vai eikö, siinä pulma” tai ”Olla vai ei?”.

Joka tapauksessa Hamlet joutuu pohtimaan Raskolnikovin tavoin, ryhtyykö hän toimiin vääryyttä vastaan. Onko moraalisesti oikein antaa vääryyden jatkua ja pidättäytyä vastaamasta? Vai onko pidättäytyminen vastuun pakoilua? Kas siinä pulma.

Hamlet on suomennettu ainakin viisi kertaa. Suomennokset tekijöineen aikajärjestyksessä: Paavo Cajander, Yrjö Jylhä, Eeva-Liisa Manner, Veijo Meri ja Matti Rossi.

Shakespearen Globe

Kuka William Shakespeare?
• 23.4.1564 –23.4.1616
• Vauraan kahdeksanlapsisen käsityöläisperheen kolmas lapsi
• Avioitui 18-vuotiaana ja sai Anna-vaimonsa kanssa kolme lasta
• Näyttelijä, kirjailija, teatterinjohtaja
• Perusti Lontooseen Globe-teatterin
• Näytelmiä 37: Kesäyön unelma, Romeo ja Julia, Hamlet, Macbeth, Otello

Opiskeluaikana innostuin Shakespearesta. Kirjallisuuden loppuvaiheen opinnoissa valitsin hänen tuotantonsa erikoistumisen kohteeksi, lähinnä Hamletin takia. Hamlet nimittäin on Raskolnikovin sukulaissielu.

Kanaalin kautta kohti synnyinkotia
Viimeisen tentin jälkeen aloin suunnitella matkaa Stratford-upon-Avoniin, jossa Shakespeare on syntynyt. Suomalaiset matkanjärjestäjät eivät tarjoa pakettia englantilaiseen pikkukaupunkiin, joten sinne päästäkseen täytyi ajaa Calais’hen ja ylittää Kanaali. Autolautta Doveriin oli opiskelijalle pöyristyttävän kallis, varsinkin kun oli tottunut Ruotsin-laivojen hintoihin.

Kanaalin yli pääsi monella lautalla, mutta sattumalta valitsin yhtiön, joka oli vuokrannut aluksensa Viking Linelta teknisine henkilökuntineen. Suomalaisia autoja ei siihen aikaan tainnut kovin paljoa kulkea Kanaalin liikenteessä, koska meidät kutsuttiin kahville messiin. Ulos ajaessa nauratti, kun suomipojat viittoivat punaisen pikkuautomme puikkelehtimaan jonon takaa rampille ennen rekkoja ja muita matkustajia.

Vasenta kaistaa Warwickshireen
Ajoimme suoraan Stratford-on-Avoniin, joka on Warwickshiren kunnassa Keski-Englannissa. Kaupunkiin on Lontoosta kutakuinkin 130 kilometriä, Doverista vähän enemmän. Mitään haltioitumista en kokenut tullessani Henley Streetille, jossa Williamin isän John Shakespearen talo sijaitsi. Talo oli aivan kaupungin keskustassa, vanha ja sympaattinen tudortyylinen rakennus. Se oli yllättävän iso, minkä tulkitsin perheen vaurauden merkiksi. Kotimuseo oli sisustettu tavan mukaan ajan huonekaluilla ja tavaroilla, jotka eivät todennäköisesti kuuluneet mutta jotka olisivat voineet kuulua Shakespearen perheelle. Kehto, sänkyjä, puupöytiä, penkkejä, käsityöläisen työkaluja. Alkuperäisimmän kosketuksen kirjailijaan tarjosivat jykevä kivilattia ja tulisijat.

Ensimmäiseltä Shakespeare-matkalta ostin kirjailijan kootut teokset ja synnyinkotia esittelevän postikortin. Kirja on edelleen hyllyssä, mutta kortti sen välistä on kadonnut.

Salaliittotarinoita Stratfordin miehestä
Osa Williamin elämänvaiheista voidaan todentaa asiakirjoista. Hänen tiedetään syntyneen, avioituneen ja saaneen lapsia Stratfordissa. Todennäköisesti hän kävi paikallista oppikoulua, koska isä John eteni käsityöläisestä pormestariksi. Asiakirjojen mukaan William peri synnyinkotinsa vanhempien kuoleman jälkeen ja osti kaupungista myös toisen talon. Todistetusti hän kuoli vuonna 1616 Stratfordissa ja tuli haudatuksi seurakuntansa Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon. Kuoleman jälkeen synnyinkodin peri tytär ja tämän kuoltua sisaren lapsi. Kirjailijan suoria jälkeläisiä ei ole elossa, mutta hänen sisarensa jälkeläisiä elää edelleen.

Pitkiä jaksoja kirjailijan elämästä on kuitenkin hämärän peitossa. Uran alkua ja etenemistä ei tunneta juuri ollenkaan, vaan asiakirjoista tutun Stratfordin miehen ja Lontooseen ilmestyneen teatteriammattilaisen väliin jää seitsemän vuoden musta aukko. Tiedonpuute on innostanut elämäkerturit täyttämään aukon vaihtoehtoisilla tarinoilla. Onpa kirjailijan koko olemassaolo kyseenalaistettu. Shakespearea on epäilty jonkin tuon ajan oppineen aatelismiehen nimimerkiksi. Kirjailijan tietämys tuntui nimittäin liian laajalta ja tuotanto liian laadukkaalta tuntemattoman maalaiskynäilijän luomaksi.

Loukkaus aamiaispöydässä
Majoituimme kaupungin ulkopuolelle bed and breakfast -majataloon. Vieraita oli vain muutama, ja aamiaista söimme pyöreän pöydän ääressä kahden iäkkään opettajanaisen kanssa. Keskustelu kääntyi tietenkin Shakespeareen. Olin juuri lukenut salaliittoteorioita siitä, kuka todellisuudessa oli kirjoittanut Shakespearen nimellä julkaissut näytelmät. Sen perusteella heitin huolettomasti: ”In fact, we know very little about who Shakespeare actually was.” Toinen opettajista loukkaantui ulkomaalaisen röyhkeydestä: ”Oh no, we certainly do know a lot of him.” Opettaja oli sekä oikeassa että väärässä.

Pietarin valkeat yöt

Pietari lukuisine kanavineen ja siltoineen on kaunis kaupunki. Kesä on heleä kuin Dostojevskin Valkeat yöt -romaanissa.

Dostojevskin kotimuseo on ihan Vladimirskajan metroaseman vieressä. Museon lähellä on veistos, joka kuvaa Dostojevskia ajatuksiinsa vaipuneena.

Pietari oli Dostojevskin kotikaupunki, mutta hän joutui jättämään kaupungin kymmeneksi vuodeksi. Ensin viisi vuotta pakkotyössä, sitten viisi vuotta karkotettuna Siperiassa. Pietariin hän sai palata vasta vuonna 1859. ”Näin saattaa nyt lukija käsittää, miten minä olen koko Pietarin kanssa tuttu.”

Museo on Dostojevskin viimeisessä Pietarin asunnossa. Työhuoneen tukevan kirjoituspöydän ääressä syntyi Karamazovin veljekset, jota pidetään Dostojevskin pääteoksena. Tuhatsivuiseen romaaniin piti tulla vielä jatko-osakin, mutta kuolema ehti ensin.

Viimeisten vuosien asunto näyttää mukavalta ja kertoo talouden kohentumisesta. Dostojevski ehti saada mainetta ja selviytyi veloistaan ennen kuolemaansa. Museon lasivitriinissä on myös kuvista tuttu kuolinnaamio, joka nostattaa ristiriitaisia tunteita.

Dostojevski kuoli jo 59-vuotiaana. Työhuoneen kello näyttää edelleen kuolinaikaa 20.38.

Kohtalo kirjailijakahvilassa
Dostojevski-museon tumman tunnelman jälkeen kaipasin piristystä. Lähdin etsimään sitä Nevski prospektin maineikkaasta kirjakahvilasta, jossa Dostojevskin lisäksi ovat viihtyneet Puškin ja monet muut tutut nimet. Ympäri ravintolasalia oli pöytien vieressä pieniä metallikylttejä, jotka kertoivat, kuka nimimiehistä oli paikalla istunut.

Odotin ovensuussa hovimestarin pöytään ohjausta. Hän osoitti minulle tuolia, jonka vieressä hetken kuluttua huomasin Dostojevskin nimikyltin. Kohtalon sormi.

Kirjakahvila on yli satavuotisen taipaleensa aikana isännöinyt Dostojevskin lisäksi monia muitakin kirjailijoita. Puškinin kerrotaan viettäneen siellä viimeiset tunnit ennen kaksintaistelua. Sisustus oli perivenäläistä, palvelu erinomaista ja ruoka maistuvaa. Lasku tuli tyylikkäästi kirjan sisällä.

Raskolnikovin jalanjäljissä

Vasta vuosia Dostojevski-kuumeen jälkeen lähdin Raskolnikovin jalanjäljille Pietariin. Tilaisuus tarjoutui, kun Suomen tietokirjailijat tarjosi käyttöön yhdistyksen residenssiä Pietarin Suomi-talossa.

Tartuin tilaisuuteen ja matkustin Allegrolla Helsingistä Pietariin. Kolmen tunnin junamatkalla havahduin siihen, että Pietari on käsittämättömän, lähes pelottavan lähellä meitä. Aiemmilla laivamatkoilla kokemus välimatkasta oli aivan toinen. Henkinen etäisyys on paljon fyysistä pitempi.

Suomi-talon sijainti osoittautui loistavaksi, se oli melkein Nevski prospektin kulmalla. Tietokirjailijoiden residenssi oli sisäpihan puolella ylimmässä kerroksessa. Yksiöön kuului työpöytä, sänky, kirjahylly, keittosyvennys ja kylpyhuone. Siisti ja rauhallinen paikka.

Heti ensimmäisen päivän aamuna marssin Rikos ja rangaistus toisessa kädessä ja kartta toisessa Raskolnikovin talolle Stoljamja 5:een. Talon tunnistin helposti sen kulmaan pystytetystä muistolaatasta.

Talolta jatkoin matkaa romaanin mukaisesti: "Tavattoman helteisenä päivänä heinäkuun alussa, iltapuolella, lähti eräs nuorimies syrjäkadun varrella vuokraamastaan pienestä huoneesta ja alkoi astella verkalleen kuin epäröiden, K-n sillalle päin." Mitä Raskolnikov edellä, minä perässä. Kokuškinin siltaa ylittäessäni mietin, että Raskolnikov tuskin edes huomasi kuumeisessa mielentilassaan kesäisen Gribojedovin kanavan kuvauksellisuutta.

Gribojedovin kanavaa kutsuttiin Dostojevskin aikaan Katariinan kanavaksi. Kanava on viisi kilometriä pitkä ja siinä on 21 siltaa. Dostojevski on asunut kanavan varrella.

Jatkoin siis minäkin viipyilemättä kirjan opastamaan suuntaan kohti Jusupovin puistoa. ”Jusupovin puutarhan ohi kulkiessaan hän alkoi miettiä, kuinka hyvä olisi rakentaa korkeita suihkukaivoja, jotka raikastuttaisivat ilmaa kaikilla avoimilla paikoilla.” Nyt puiston seutu tuntui avaralta ja ilmavalta, mutta silloiselle kulkijalle happea ei tuntunut riittävän.

Raskolnikov ei mennyt koronkiskurin talolle suorinta tietä. ”Hänen täytyi kiiruhtaa, sillä oli vielä mentävä mutkan kautta: hän tahtoi saapua taloon kiertoteitse, toiselta puolen.”

”Mutta hän olikin jo aivan lähellä: tuossa oli talo, tuossa portti. – – Eukon asuntoon johtavat portaat olivat lähellä, portin pielessä oikealla. Hän oli jo portaissa…”

Talo sijaitsi Srednjaja podjacheskaja ulitsa 15:ssä, mutta mitään tunnistettavaa merkkiä ei talosta löytynyt. Tunkeuduin ankean pimeään porttikäytävään ja koetin portaikon ovea. Se oli lukittu – asukkaat eivät kaiketi halunneet kirjaihmisiä käytävään pyörimään.

Raskolnikov käveli reitin romaanissa kaksi kertaa, laski askeleet ja ”tiesi aivan tarkasti, kuinka monta askelta hänen talonsa portilta: tasan 730”. Niin tein minäkin ja sain 850 askelta portilta portille. Joko Raskolnikov harppoi tai Dostojevski laski väärin.

Rikos ja rangaistus – mikä on oikein ja mikä väärin?

Rikoksen ja rangaistuksen päähenkilö Raskolnikov on oikeustieteen opiskelija. Hän elää rahattomana pietarilaisessa kopperossa Heinätorin lähellä osoitteessa Stoljamja 5. "Hänen pieni kammionsa sijaitsi korkean, viisikerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, ihan katon rajassa, ja muistutti pikemminkin kaappia kuin ihmisasuntoa." Raskolnikov on köyhyyden masentama ja suree niitä uhrauksia, joita perhe joutuu hänen vuoksensa tekemään.

Pietarilaiset kerrostalot porraskäytävineen ja sisäpihoineen tuovat mieleen Dostojevskin kuvauksen Raskolnikovin asuinoloista. Julkisten rakennusten ja asuintalojen kunnossa on vinha ero.

Kurjassa asunnossaan Raskolnikov hellii ajankohtaista aatetta ihmiskunnan kahtiajaosta valioihmisiin ja alamaisiin. Valioille kaikki on sallittua, koska heillä on uskallus ottaa kohtalo omiin käsiinsä. Alamaiset on tuomittu ikuisiksi uhreiksi, joilla ei ole rohkeutta kääntää kohtaloaan.

Sattumalta Raskolnikov kuulee kahvilassa keskustelun, josta saa idean oman elämänkulkunsa kääntämiseen. Jos haittaihmiset estävät edistyksen, valioihmisillä on lupa ja jopa velvollisuus eliminoida heidät. Olisiko tässä Raskolnikovin mahdollisuus pelastaa itsensä ja perheensä?

Kaksijakoinen päähenkilö, kaksijakoinen juoni
Raskolnikov päättää ryhtyä valioihmiseksi ja lähtee asunnostaan kohti Srednjaja podjacheskaja ulitsaa. "Matka ei ollut pitkä; hän tiesi aivan tarkasti, kuinka monta askelta hänen talonsa portilta: tasan 730.” Tästä tapahtumat alkavat vyöryä jännityskertomuksen tapaan.

Romaanin toiminnallinen jännitys huipentuu jo alkuluvuissa ja jatkuu poliisin kissa-hiirileikkinä. Toiminnallinen juoni saa kuitenkin rinnalleen psykologisen jännityskertomuksen. Päähenkilön tiedostamaton minä alkaa ottaa yliotetta tietoisesta minästä. Raskolnikovin rationaalinen ja epärationaalinen puoli käyvät dialogia hänen mielessään ja ympärillä olevat henkilöt heijastavat samaa ristiriitaa.

Jännitteinen kaksijakoisuus näkyy sekä romaanin henkilöhahmoissa että sen rakenteessa. Henkilöt peilaavat Raskolnikovin kahta vastakkaista olemuspuolta. Kun hän kohtaa uhrin, hän muuttuu rationaaliseksi valioihmiseksi; valioihmisen tapaaminen puolestaan nostaa hänessä pintaan epärationaalisen uhrautujan. Toiminnallinen juoni saavuttaa huippukohdan alussa, psykologinen juoni kirjan lopussa.

Raskolnikovin asunto Stoljamja 5:ssä oli ylimmässä kerroksessa. ”Se oli kuuden askelen mittainen koppi; keltaiset, pölyiset ja repaleiset seinäpaperit tekivät sen mitä surkeimman näköiseksi.”

Dostojevskin Pietari

Kuka Fjodor Dostojevski?
• 30.10.1821 –28.1.1881
• Alempaan keskiluokkaan kuuluvan lääkäriperheen lapsi
• Opiskeli insinööriksi, ryhtyi kirjailijaksi
• Sosialismista kuolemantuomio, joka vaihtui vankileiriksi 1849–54
• Vaimot: Maria 1857–1864 (k.), Anna 1867–1881
• Sairasti epilepsiaa, peliriippuvainen, vakaumuksellinen kristitty
• Romaaneja: Rikos ja rangaistus, Idiootti, Karamazovin veljekset

Luin Rikoksen ja rangaistuksen ensi kertaa 18-vuotiaana. Se oli elämäni voimakkaimpia lukukokemuksia. Kirjan päähenkilön sisäiset ristiriidat tulivat uniin yö toisensa jälkeen. Heräsin keskellä yötä usein katumuksensekaiseen kauhuun, koska olin tullut murhanneeksi Aljona Ivanovnan.

Sorrettujen ja solvattujen asialla
Voimallisesta lukukokemuksesta alkoi yhteinen taipaleemme. Luin peräkkäin koko Dostojevskin suomennetun tuotannon. Köyhää väkeä, Sorrettuja ja solvattuja, Muistelmia kuolleesta talosta, Kirjoituksia kellarista, Idiootti, Riivaajat, Pelurit, Karamazovin veljekset. Ja jatkoksi pitkän joukon muita venäläisiä klassikoita.

Dostojevskin tuotannosta ehdoton suosikkini on Rikos ja rangaistus eheytensä ja intensiivisyytensä takia. Karamazovin veljekset on filosofinen ja välillä raskaskin teos, mutta monet kirjailijat ovat pitäneet sitä merkittävänä oman uransa kannalta.

Romaaneista etenin elämäkertoihin, joihin kirjailijan traagiset vaiheet on tallennettu enemmän tai vähemmän fiktiivisistä näkökulmista. Onhan siinä aihetta tarinaan, kun nuorimies saa kuolemantuomion keskustelukerhoon kuulumisesta ja joutuu vielä teloituskomppanian eteen ennen viime hetken armahdusta. Dostojevskille itselleen tapahtuma antoi elämänpalon ja vahvisti kristillistä uskoa, jonka kanssa myös monet hänen romaanihenkilönsä kamppailevat.

Elämäkerroista siirryin ahmimaan Dostojevskia käsitteleviä filosofis-kristillisiä esseitä ja syvyyspsykologisia analyyseja. Ajatuksenkulut tuntuivat palautuvan lopulta aina hyvän ja pahan, tietoisen ja piiloisen, rationaalisen ja epärationaalisen vastakkainasetteluun. Dostojevski tarkastelee ihmisyyden ydinkysymyksiä.

Kuinka monenlaisiin pohdintoihin ja teksteihin ovatkaan Dostojevskin romaanit lukijansa innostaneet. Nuoruuden hulluudessa kävin itsekin käsiksi aiheeseen ja kirjoitin sivugradun Rikoksesta ja rangaistuksesta. Hyvä tavaton.

Nuorena ei kaihda klassikoita eikä suuria aiheita. Laudaturtyön naputtelin kirjoituskoneella ja lähdeviitteet tallensin käsin muistikortteihin, joita säilytin vihreässä arkistolaatikossa. Kyllä oli opinnäytteiden teko työlästä aiemmin.

Kirjamatkakirjaa voi myös kuunnella

Kirjamatkakirjaa voi kuunnella, jos tekstit ovat luettavaksi tldr. Kuunneltavissa ovat nyt alkuun Kafkat ja Hemingwayt:

Kafkan Praha
Hemingwayn Key West

Voisi sitä lenkille ikävämpienkin tyyppien kanssa lähteä.

Hemingwayn sankari

Olen lukenut Hemingwayt parikymppisenä ensimmäistä kertaa. Silloin romaanien ihmiskuva osui ja upposi. Etäinen kovaksikeitetty marlboromies tuntui ihailua ansaitsevalta individualistilta.

Suosikkejani ovat olleet Ja aurinko nousee ja Kenelle kellot soivat. Ja aurinko nousee -romaanin Ranskassa ja Espanjassa hengailevan porukan epäsovinnaisuus sopi hyvin opiskeluajan elämänpiirin. Kenelle kellot soivat puolestaan puhutteli yhden asian liikkeen tapaan.

Nuorena lukutapa on eläytyvä. Nyt vuosia myöhemmin romaanien maailmaa katsoo etäämmältä. Niiden maailmassa ja ihmiskuvassa näkee myös sellaista, mikä ei enää miellytäkään.

Kirjailijan brändinrakennuksen esikuva?
Romaanien päähenkilöt ja kirjailijan oma elämä pysyivät hyvin linjassa. Sotaa Italiassa, juomista ja lyömistä Pariisissa, vastarintaa Espanjassa, ammuskelua Afrikassa, syvänmerenkalastusta Karibialla. Romaanit tapahtuvat useimmiten eksoottisessa ympäristössä, jonka kirjailija tuntee hyvin.

Key Westin maisemaa hallitsee turkoosi meri, jonka ”pitkän valkoisen hiekkarannan takana kasvaa kookospalmuja”. Eksotiikkaa lisäävät mangrovepuut ja Hemingwayn talon viisikymmentä kissaa, jotka ovat kirjailijan kuusivarpaisen Lumikki-laivakissan jälkeläisiä.

Romaanien elämänpiiri eroaa arkisesta. Romaanihenkilöt eivät juuri käy töissä, ehkä kirjoittavat tai maalaavat jonkun tunnin, mutta eivät kärsi nälkää eivätkä varsinkaan janoa. Juominen alkaa lounaalta ja jatkuu pitkin päivää. Päähenkilö Thomas Hudson toteaa Saaret ja virta -romaanissa: ”En minä enää osaa puhua muuta kuin jääkylmää daiquiria. Tú hablas daiquiri tú?” Jatkuvan juomisen voi alkoholismin ohella tulkita myös kannanotoksi, sillä kieltolaki oli Yhdysvalloissa yleisesti voimassa 1920–1933 ja kielteiset asenteet paljon pitempään.

Hiukan yllättäen pulmallisilta nyt tuntuvat härkätaistelun ja metsästyksen yksityiskohtaiset kuvaukset – koskeekohan muitakin nykylukijoita? ”Tunnustelin sydäntä etujalan takaa sormilla, ja kun tunsin sen sykkivän nahan alla työnsin veitsen sisään, mutta veitsi oli lyhyt ja vain työnsi sydämen tieltään. – – Kun sain veren valutetuksi, ryhdyin avaamaan eläintä pikku veitselläni, sillä halusin edelleen esitellä taitojani.” Tuntuu kuin katsoisi lehtikuvia panamahattuisista setämiehistä tappamassa uhanalaisia eläimiä. Mutta kai tätäkin pitäisi lukea oman aikansa kehyksessä.

Millaisia ovat romaanihenkilöiden ihanteet? Mitä he tavoittelevat? Ihmistyyppi on lännenelokuvista tuttu kovis, ehkä vain vähän sofistikoituneempi. Toimii Hemingwayn maailmassa.

Hemingwayn suosikkijuoma oli daiquiri, joka piti tarjoilla jääkylmänä ja mielellään tuplana. Daiquiriin tulee neljä senttiä vaaleaa rommia, kaksi senttiä limemehua, sentti sokerisiirappia tai muuta makeaa. Nimensä daiquiri on saanut kuubalaisesta kaupungista.

Vihdoin Hemingwayn talossa

Key West on hallittavan kokoinen kaupunki. Hemingwayn talo löytyi helposti Whitehead Streetin numerosta 907. Portilla odotti Hemingwayn näköinen opas: harmaa tukka, leveä harmaa parta, roteva olemus. Oppaat ilmeisesti valitaan Hemingway-näköiskilpailusta, joka järjestetään vuosittain kirjailijan kantakapakassa Sloppy Joen baarissa.

Hemingwayn talo suljetaan viideltä, joten sinne on mentävä hyvissä ajoin. Viehättävintä paikassa oli taloa ympäröivä terassi ja eksoottinen puutarha.

Hulppeat olot
Vaalea siirtomaatyylinen kaksikerroksinen rakennus on vehreän trooppisen puutarhan keskellä. Toista kerrosta kiertää yltympäri leveä terassi – hieno oleskelutila, miksihän näitä ei näe meillä? Talon sisustuksessa on näyttämöllepanon tuntua, mutta kyllä käsikirjoitus kirjoituskoneessa silti säväyttää. Kirjailijan Key Westin ajan valokuvia ja esineistöä on esillä runsaasti.

Talon pihassa on 18 metrin uima-allas. Työ jouduttiin tekemään ilman koneita mies ja lapio -periaatteella. Hintaa altaalle kertyi 20 000 dollaria, ja se oli aikanaan sadan mailin etäisyydellä ainoa laatuaan.

Hemingway menestyi taloudellisesti, ja Pauline Pfeiffer toi mukavasti varoja yhteiseen pesään. Asujat eivät selvästikään kuuluneet Kirjavan sataman have-notsien joukkoon.

Hemingway asui Key Westin talossa koko 30-luvun työkeikkoja lukuun ottamatta. Hän kirjoitti siellä Kirjavan sataman, Afrikan vihreät kunnaat, Kilimandjaron lumet ja postuumisti ilmestyneen Saaret ja virta -romaanin. Näistä vain Kirjava satama sijoittuu Key Westiin, ja se on ylipäätään Hemingwayn harvoja Yhdysvaltoihin sijoittuvia romaaneja.

Kirjava sataman nimi on To Have and Have Not
Kirjavan sataman päähenkilö Harry Morgan on merkillinen hahmo. Tulkitsijat ovat kiistelleet, onko Morgan sankari vai antisankari. Mies salakuljettaa viinaa ja ihmisiä, huijaa ja tulee huijatuksi, murhaa ja tulee murhatuksi. Jotain tyypillisesti hemingwayläistä sankaria Morganissa kuitenkin on. Poikkeaako hän lopulta kovin paljoa aatteellisesti kultivoituneesta seuraajastaan Robert Jordanista, Kenelle kellot soivat -romaanin päähenkilöstä?

Olennaisen näkökulman antaa romaanin alkuperäinen nimi To Have and Have Not, joka viittaa lama-aikana kärjistyneisiin toimeentulo-ongelmiin ja niiden moraalisiin seurauksiin. Yhteiskunnalliseen taustavireeseen lienevät vaikuttaneet myös kirjailijan tuon ajan Espanjan-matkat ja vahvat tasavaltalaissympatiat.

Romaani sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. Morgania kummasteltiin, romaanin rakennetta pidettiin hajanaisena ja moraaliakin arveluttavana. Suoranaisen tyrmäyksen kirja sai New York Timesissa: ”Hemingwayn ansiot kirjailijana olisivat suuremmat, jos romaani olisi jäänyt julkaisematta.”

Jäähyväiset aseille – ja ensimmäisille vaimoille

Hemingway tuli ensi kertaa Key Westiin 1928. Ensimmäisellä kolmen viikon vierailullaan kirjailija viimeisteli romaaninsa Jäähyväiset aseille, jossa hän hyödynsi kokemuksiaan ensimmäisen maailmansodan Italiassa. Key Westiä oli kuuleman mukaan hänelle suositellut kirjailijakollega John Dos Passos, joka toimi Hemingwayn tavoin vapaaehtoisena ambulanssimiehenä Italiassa.

Hemingway viimeisteli Jäähyväiset aseille -romaaninsa ensimmäisellä Key Westin vierailullaan. Kirjoitustyön hän teki tilapäisasunnossa eikä omassa talossaan, jossa romaani kuitenkin näyttää olevan kirjoituskoneessa juuri tekeillä.

Muuttaessaan Key Westiin Hemingway oli hiljattain eronnut ensimmäisestä vaimostaan Hadley Richardsonista ja mennyt saman tien naimisiin varakkaan muotitoimittajan Pauline Pfeifferin eli vaimo numero kakkosen kanssa. Pfeifferin setä itse asiassa rahoitti pariskunnan Key Westin talon Whitehead Streetillä.

Nuo joutilaat naiset kahviloissaan
Avioitumisissa Hemingway piti yleensäkin reipasta tahtia. Uusi puoliso odotti jo kynnyksellä, ennen kuin ero entisestä oli selvä. Hadley Richardsonin kolme seuraajaa olivat kaikki toimittajia ja varsin itsellisiä ammattilaisia. Kuitenkaan Hemingwayn romaanien naiset – joille puolisoiden on katsottu antaneen piirteitä – eivät useinkaan tee mitään muuta kuin odottavat kahvilassa tai hotellihuoneessa, että päähenkilö lopettaa joka-aamuisen kirjoitusrupeamansa. Romaanien naisia seuraa kirjailijan machonkatse.

Suorimmin ensimmäisiin avioliittoihin viittaavat kirjailijan kuoleman jälkeen julkaistut Nuoruuteni Pariisi, Saaret ja virta sekä Käärme paratiisissa. Katuvat maininnat näyttävät romaaneissa useimmiten liittyvän ensimmäisen avioliiton särkymiseen. Näin kirjailija suree syrjähyppyään Pfeifferin kanssa Nuoruuteni Pariisissa: ”Kun taas näin vaimoni seisovan kiskojen vierellä junan lipuessa tukkipinojen ohi asemalle, toivoin että olisin mieluummin kuollut kuin rakastanut jotakuta muuta.”

Elämän kolme Pilaria
Machoilu leimasi paitsi romaaneita myös elävää elämää: härkätaisteluita, nyrkkeilyotteluja, metsästystä ja syvänmerenkalastusta. Key Westissä Hemingwayn ympärille kerääntyi kalastusporukka, jonka kanssa hän kiersi Kuuban ja Floridan vesiä pyytämässä miekkakaloja, marliineja ja tonnikaloja. Juuri tämä samainen seurue antoi Hemingwaylle tutun lempinimen Papa. Tiheätunnelmaisista pyyntikuvauksista tunnetuin on tietysti Vanhus ja meri, mutta kalaa pyydystetään myös Kirjavassa satamassa ja monissa muissa romaaneissa.

Hemingway osti 1934 tukevan 12-metrisen kalastusveneen, jonka nimesi Pilariksi. Pilar on myös Espanjan sisällissotaa kuvaavan Kenelle kellot soivat -romaanin keskushenkilön nimi ja Key Westin ajan vaimon Pauline Pfeifferin lempinimi.

Hemingwayn talon tuntumassa on Yhdysvaltojen eteläisin kolkka maamerkkeineen. Kuuba on 160 kilometrin päässä Key Westistä, mutta Harry Morgania siteeraten ”älkää antako kenenkään uskotella itsellenne, ettei Havannan ja Key Westin välillä olisi runsaasti vettä”.

Key Westissä Hemingway tapasi myös kolmannen vaimonsa, maineikkaan kirjeenvaihtajan Martha Gellhornin. Suhteesta on tehty elokuva Hemingway & Gellhorn, jonka avauskohtaus kuvaa pariskunnan ensi tapaamista Hemingwayn kantakapakassa Sloppy Joen baarissa. Sloppy Joe’s on edelleen toiminnassa, nykyisin pääkatu Duval Streetillä.

Uuden avioeron ja uuden avioliiton lähestyessä Hemingway muutti Key Westin talosta Kuubaan vuonna 1939. Pauline Pfeiffer asui talossa kuolemaansa asti vuoteen 1951.

Hemingwayn Key West

Kuka Ernest Hemingway?
• 21.7.1899 –2.7.1961
• Keskiluokkaisen lääkäriperheen lapsi
• Journalisti, sotakirjeenvaihtaja
• Seikkailija, harrastuksena metsästys, kalastus ja juominen
• Romaaneja: Ja aurinko nousee, Jäähyväiset aseille, Kenelle kellot soivat, Vanhus ja meri
• Pulitzer 1952, Nobelin kirjallisuuspalkinto 1954

Hemingway tuo mieleeni auringon, turkoosin meren ja daiquirin. Tuota näkyä kohti lensin Miamiin helmikuun pakkasista. Pari yötä piti toipua lentokentän Embassyssa ja sitten vuokra-autolla kohti Hemingwayn Key Westiä.

Ajomatka Key Westiin häikäisi. Reittiä kelpaa ajella, vaikka ei Hemingwaysta piittaisikaan. Key Westiin on matkaa Miamista reilut parisataa kilometriä, ja ennakoin siihen kuluvan pari kolme tuntia. Vähänpä tiesin, sillä reitti oli hidas ja matkaan kului lähes koko päivä. Kaksikaistainen US Highway 1 kulkee Florida Keys -saarijonon läpi pitkien siltojen ja asutuskeskusten kautta. Rajoituksia, hidasteita ja ruuhkaa.

Kuin Hemingway kalastamassa
Florida Keys koostuu 1700 kapeasta saaresta, jotka erottavat Meksikonlahden Atlantista. Mutta miksi key eikä island? Key tulee espanjan pientä saarta tarkoittavasta sanasta cayo. Lainasana kertoo alueen espanjalaisesta taustasta ja myös nykyisistä läheisistä kytköksistä espanjankielisiin alueisiin. Kuuba on lähempänä Key Westiä kuin Miami.

Merta halkovan US Highway 1:n vieressä kulkee Overseas Railroad. Hemingway asui Key Westissä 1930-luvulla, jolloin viitosluokan hurrikaani tuhosi rautatien ja surmasi yli 400 ihmistä. Rautatiesillat katkeavat ja taas jatkuvat yllättäen.

Aiemmin Key Westiin pääsi vain laivalla, ja vilkas reitti Meksikonlahdelle ja New Orleansiin kulki sen kautta. 1900-luvun alussa rakennettiin rautatie, joka toimikin vuoden 1935 tuhoisaan hurrikaanimyrskyyn asti. Rautatie tuhoutui myrskyssä niin pahasti, että sitä ei enää korjattu. Tilalle alettiin rakentaa autotietä, osittain rautatiepengertä hyödyntäen. Tie kulkee saarelta toiselle 42 sillan kautta. Silloista vaikuttavin on kymmenen kilometriä pitkä Seven Mile Bridge, joka lähtee Marathonin kaupungin laidalta ja yhdistää keskisaaret uloimpaan saariryhmään.

Mutta se auringonvalo ja turkoosi meri joka puolella. Turkoosia pintaa täplittävät harvakseltaan kalastajaveneet, joihin saattaa kuvitella itse Hemingwayn miekkakalaa pyytämään. ”Ja sitten – – meren tyyni pinta puhkesi ja suuri kala nousi siitä ylös, kohosi, kiilsi tummansinisenä ja hopeisena, näytti nousevan loputtomiin vedestä – – ja näytti leijuvan ennen kuin putosi nostattaen korkeat valkeat vesiroiskeet.” Oli mukavampi ajatella hänet tänne kalastamaan kuin Afrikkaan villieläimiä ampumaan.

Kultaiselta kujalta Kafka-museoon

Juutalaiskaupunginosa ja vanhakaupunki ovat Kafka-matkan ydintä, mutta kolme kohdetta niiden ulkopuolelta täydentää hyvin kokonaiskuvaa.

Kafka nimittäin vuokrasi kirjoittamista varten työhuoneen Prahan linnan alueen Kultaiselta kujalta eli Zlatá uličkalta. Hän kirjoitti siellä iltamyöhään mutta palasi yöksi vanhankaupungin asuntoonsa. Koko Kultaisen kujan pienten värikkäiden talojen rivistö on näkemisen arvoinen ja ilmeeltään jotain ihan toista kuin muu kaupunki.

Kafkan työhuone oli numerossa 22, ja se on edelleen helppo tunnistaa, koska paikalla toimii Kafkan teoksiin erikoistunut kirjakauppa. Koko kirjallinen tuotanto on myynnissä monella kielellä, ja päädyin itsekin ostamaan matkamuistoksi yhden teoksen. Jälkeenpäin vasta tajusin, että olisi ehdottomasti pitänyt ostaa Maalaislääkäri, jonka Kafka kirjoitti juuri tuossa talossa. Sorruin kuitenkin taas Gregor Samsaan.

Kultainen kuja on Prahan linnan alueella, ja alkuaan pikkutaloissa asui linnan työntekijöitä. Kafka työskenteli talossa numero 22 vuosina 1916–1917.

Kafka-museo on toinen hyvä kohde Vltavan toisella puolella. Kun ylittää Kaarlensillan ja kääntyy oikealle, ei joudu kävelemään pitkään. Siltaa ylittäessään voi muistella Josef K:n viimeistä matkaa, sillä sen on tulkittu kulkeneen Kaarlensillan yli, vaikka sillan nimeä ei mainita.

Itse museo on sopivan kokoinen, ja siellä on paljon henkilöhistoriallista aineistoa, muun muassa ensipainoksia, todistuksia ja kirjailijan piirustuksia. Lisäetuna saa museon pihassa ihailla Černýn humoristista teosta, jossa kaksi mieshahmoa pissaa Tšekin kartan muotoiseen altaaseen.

Museoon on keskusaukiolta kohtuullinen kävelymatka, mutta Kultaiselle kujalle on syytä mennä bussilla. Näin sikälikin, että julkinen liikenne on Prahassa lähes ilmaista.

Haudalle pääsee A-metrolla
Kafka on haudattu uudelle juutalaiselle hautausmaalle, joka on hiukan kauempana keskustasta Žižkovin kaupunginosassa. Sinne menee A-linjan metro, ja hautausmaan portti on melkein asemaa vastapäätä kadun toisella puolella. Kafkan haudalle ohjaa kyltti, joten paikalla lienee käynyt muutama muukin vieras. Hautakiven eteen on pystytetty muistolaatat myös kirjailijan keskitysleireillä kuolleille sisarille Ellille, Vallille ja Ottlalle.

Myös ystävä Max Brod on saanut muistolaatan, mutta hänet on haudattu Israeliin. Max Brod on toimittanut Kafkan jälkeen jääneet paperit ja muistiinpanot julkaisuiksi, vaikka kirjailija pyysi häntä hävittämään jäämistönsä. Meillä olisi luettavana hyvin vähän Kafkan tuotantoa, jos Brod olisi toteuttanut toiveen. Toisaalta Brodin toimitustyötä ja kirjailijan suoranaista omimista on myös arvosteltu: hänen kädenjälkensä näkyy ehkä turhankin selvästi tekstikatkelmien koostamisessa ja tulkinnassa.

Maaliskuussa uudella juutalaisella hautausmaalla oli hiljaista, mutta Kafkan haudalla vierailijoita käy tasaisesti. Hautausmaan muistolaatoissa kuolinvuodet 1942-1944 olivat yliedustettuna.

Uudella hautausmaalla mielessäni pyöri sitaatti Oikeusjutusta, joka tuntui ennustavan koko Prahan juutalaisen yhteisön kohtaloa: "Tiedätkö sinä, mitä tämä merkitsee? Se merkitsee sitä, että sinut yksinkertaisesti pyyhkäistään pois. Ja että kaikki sinun sukulaisesi temmataan mukaan tai ainakin nöyryytetään maan tasalle."

Hylkiöstä matkailuvaltiksi
Moni muukin seikka Kafkan romaaneissa tuntuu ennustavan tulevaa, ainakin näin jälkeenpäin tulkittuna. ”Kafkamainen” ja ”kafkamaisuus” ymmärretään usein painajaismaiseksi byrokratiaksi, jonka rattaissa yksilö voimattomana kipuilee. Sanat soveltuvat hyvin totalitaarisiin yhteiskuntiin, joissa yksilön tarpeet ja oikeudet saavat väistyä niin sanotun yhteisen hyvän tieltä.

Natsiaikana ja sodanjälkeisenä kommunismin kautena monet tšekit joutuivat järjestelmän puristukseen samaan tapaan kuin Oikeusjutun päähenkilö Josef K. Suorastaan enteellisesti Oikeusjutun alkuvirke kuvaa urkintajärjestelmää, jossa kuka tahansa voi satunnaisenkin ilmiannon perusteella joutua hakauksiin politisoituneen oikeuslaitoksen kanssa:

"Joku oli varmasti panetellut Josef K:ta, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman että hän olisi tehnyt mitään pahaa."

Franz Kafkaa panettelivat sekä natsit että kommunistit, mutta nyt hän on Prahan keskushahmo.

Kafkamainen tunnelma

Kafkan elämänpiirin tiiviys tihentää ympäristön yhteyttä teoksiin. Juutalaisten kaupunginosa kapeine katuineen, synagogineen ja hautausmaineen konkretisoi sitä synkkää psykologista todellisuutta, jossa Kafkan romaanihenkilöt elävät.

Kafka-museossa näytettiin elokuvaa 1900-luvun taitteen Prahasta. Kuva kiersi niitä paikkoja, joissa Kafka oli vuosisadan vaihteessa kulkenut ja joissa minä ynnä muut matkailijat kuljimme hänen jalanjäljissään. Ällistyin, miten tunnistettavia ja tutunoloisia nuo kaikki paikat olivat, vaikka aikaa on kulunut yli sata vuotta. Ajattomuuden kokemus oli sama kuin Kafkan teksteissä. Kaikki voi muuttua, ilman että mikään olennainen muuttuu.

Oikeusjuttuja päivä- ja yötyönä
Romaaninsa nimestä huolimatta Kafka ei itse ollut mikään nälkätaiteilija vaan valmistui Kaarlen yliopistosta oikeustieteen tohtoriksi ja työskenteli vakuutusjuristina. Juridiikka tarjosi palkkatyön, ja sen valintaan vaikutti myös se tosiasia, että juutalaiselle ei ollut sijaa hallinnossa. Kafkan juridiset virkakirjoitukset on julkaistu ja jopa käännetty englanniksi. Päivätyö näkyy myös kaunokirjallisten tekstien teemoissa.

Kafka valmistui Kaarlen yliopiston oikeustieteen laitokselta tohtoriksi. Yliopisto on perustettu 1348, ja sen vanhin osa Karolinium on vanhassakaupungissa kävelymatkan päässä keskusaukiolta.

Euroopan juutalaisin kaupunki
Millaista oli olla juutalainen Prahassa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa? Praha oli ennen ensimmäistä maailmansotaa osa Itävalta-Unkaria. Kansallisuusaate ja tšekin kieli vahvistuivat 1800-luvulla, mutta Tšekkoslovakia perustettiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Kaupungissa oli ennen toista maailmansotaa suuri juutalaisyhteisö, arviolta 120 000 henkeä. Juutalaisista suuri osa puhui saksaa, mikä sai tšekit karsastamaan heitä. Toisaalta myös saksalaisyhteisössä heihin suhtauduttiin epäluuloisesti. Kumpaakin kieltä puhuva juutalaiskirjailija ei ollut yhteisöjen eikä vallanpitäjien suosiossa.

Aina ulkopuolinen
Nykyään Kafka ja juutalaisuus ovat näkyvästi esillä Prahassa. Asetelma on tuttu monille menneille ja nykyisille taiteilijoille: omana aikana ei arvostusta tule, eikä sitä tullut Kafkalle myöskään natsien tai kommunistihallinnon aikaan. Nyt me turistit vaellamme Kafka-kohteissa sekä synagogissa, ja kaupunki hyödyntää kaikkea tunnontuskia tuntematta.

Varsinkin synagogat saivat miettimään, onko edes oikein kiertää katsomassa alttareita, toorakääröjä ja esineitä, jotka on muutama kymmen vuotta sitten rikollisesti riistetty niiden omistajilta. Omaisuus varastettiin ja omistajat tapettiin kunnon ihmisten katsoessa vierestä.

Viidestä Prahan synagogasta ehkä mieleenpainuvin oli Pinkasova, jonka seiniin on kirjoitettu 24 keskitysleirin ja kaikkien natsien murhaamien 78 000 Tšekkoslovakian juutalaisen nimet ja syntymäajat. Synagogan toisessa kerroksessa on lasten piirustuksia Theresienstadtin geton ajalta. Piirustukset kuvaavat riipaisevasti arkipäivää Theresienstadtissa, joka oli eräänlainen väliasema matkalla keskitysleirille.

Pinkasovan synagogan seinät ovat täynnä nimiä sekä syntymä- ja kuolinvuosia. Prahan 120 000 juutalaisesta 78 000 murhattiin natsiaikana.

Kafka-kierrokselle keskusaukiolta

Vanhakaupunki Staré Město ympäröi juutalaiskaupungiosa Josefovia. Melkein kaikki Kafka-kohteet ovat kävelymatkan päässä toisistaan.

Synnyinkodin portilla
Vanhankaupungin keskusaukio Staroměstské námestí on hyvä lähtöpiste Kafka-kierrokselle, sillä kirjailijan kaikki lapsuudenkodit sijaitsevat sen tuntumassa. Synnyinkodista osoitteessa U radnice 5 on jäljellä vain portti, mutta talon kulmassa on korkokuva kirjailijan kasvoista.

Vastapäätä synnyinkotia on Kafka-näyttely, joka kuvaa hänen kirjojensa maailmaa, ei niinkään henkilöhistoriaa. Maaliskuussa olin ainoa asiakas enkä minäkään onnistunut tavoittamaan näyttelyn ideaa. Näyttelyn sisäänkäynnin edustalla istuu Lukija nojatuolissa, Jaroslav Rónan mahtipontinen veistos. Nappasin siitä kuvan, vaikka se ei suosikkeihini kuulukaan.

Kafkan synnyinkoti on pari kadunkulmaa vanhankaupungin keskusaukiolta. Vastapäätä synnyinkotia on istuu Rónan Lukija nojatuolissa. Lukeekohan Muodonmuutosta vai Oikeusjuttua?

Lähistöllä Espanjalaisen synagogan vieressä on toinen tunnettu Jaroslav Rónan veistos. Veistoksen pienempi pukumies istuu isomman, päättömän pukumiehen olkapäillä. Veistos liittyy Kafkan ensimmäiseen julkaistuun novelliin Erään taistelun kuvaus. Tästäkään veistoksesta en ole oppinut pitämään, vaikka koetin luoda suhdetta siihen lukemalla novellin. Se vain ei puhuttele, vaikka yhteyden Kafkan maailmaan tunnistaakin.

Sen sijaan minua miellytti kovasti Kafkan pää, David Černýn 11 metriä korkea ja 39 tonnia painava teos. Muodonmuutosta mukaillen se rakentuu jatkuvasti uudeksi, kun sen 42 teräslevykerrosta liikkuvat itsenäisesti. Černýn kädenjälkeä ovat myös Kafka-museon edustan parimetriset pronssimiehet, jotka pissaavat Tšekin valtion muotoiseen vesialtaaseen. David Černý on vaikuttava mutta samaan aikaan hauska.

Prahan suuret miehet Jaroslav Róna ja David Černý ovat molemmat tehneet tulkintansa Kafkasta. Černýn massiivinen Kafkan teräspää on Quadrion ostoskeskuksen edessä.

Kafkan synnyinkodista on lyhyt kävelymatka perheen muille asuinpaikoille. Ne kaikki sijaitsivat keskusaukion laidalla tai lähellä sitä. Kuusivuotiaasta Franz perheineen asui näyttävästi koristellussa Minuuttitalossa, joka on ihan Raatihuoneen vieressä. Franzin ensimmäinen koulu Deutsche Knabenschule oli aukion laidan Kinsky-palatsissa, ja isä Kafkalla oli myöhemmin liikekin samassa rakennuksessa. Nykyisin Kinsky-palatsi on Kansallisgalleriana. Kirjailijan koti- ja koulumatkat ehtii hyvin kulkea yhden päivän aikana ja vielä poiketa Karolinumin yliopistorakennustakin katsomassa.

Kafka itsekin totesi vanhastakaupungista: ”Minun koko elämäni on rajattu tämän pienen piirin sisälle”.

Kafkan Prahassa

Kuka Franz Kafka?
• 3.7.1883–3.6.1924
• Juutalaisen kauppiasperheen esikoispoika
• Äidinkieli saksa
• Oikeustieteen tohtori
• Työura vakuutusjuristina
• Useimmat teokset julkaistu kuoleman jälkeen
• Romaaneja: Oikeusjuttu, Linna, Amerikka
• Novelleja: Muodonmuutos, Maalaislääkäri, Tuomio

Juuri ennen koronasulkua tein Kafka-matkan Prahaan. Paluu oli 12. maaliskuuta, jonka jälkeen Tšekki sulkikin rajansa. Matkaa varten luin uudelleen Oikeusjutun ja Muodonmuutoksen.

Ihmisestä syöpäläiseksi
Mitä tulee ensiksi mieleen Kafkasta? Minulle pysyvimmän muistijäljen ovat jättäneet Muodonmuutoksen ja Oikeusjutun ensimmäiset virkkeet.

"Kun Gregor Samsa eräänä aamuna heräsi levottomista unista, huomasi hän muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi."

Gregorin muodonmuutos ihmisestä syöpäläiseksi avaa tulkintalinjoja. Kuvaako se kirjailijan sisäistä todellisuutta? Vierauden kokemusta ja jopa itseinhoa, joka saa ilmiasun surrealistisesta kuvasta. Vai onko se työuupuneen kirjailijan painajaisuni höystettynä mustalla huumorilla?

Entä jos kyse onkin ulkopuolisen katseesta? Ilmentääkö syöpäläiseksi muuttuminen autoritaarisen isän suhdetta lapseensa vai yleisemmin yhteisön ylenkatsetta? Prahassakin juutalaista vähemmistöä karsastettiin, mihin saa oikeutuksen karsimalla kanssaeläjistä inhimilliset piirteet.

Vanha hautausmaa ja juutalaisten ahtaat rajat
Juutalaisvastaisuus ei noussut natsiajan Euroopassa tyhjästä, vaan se rajoitti monin tavoin myös vuosisadan vaihteen Prahassa juutalaisten elämää. Kirjailija ja hänen vanhempansa eivät joutuneet kokemaan natsien juutalaisvainoja, sillä Franz kuoli vuonna 1924 ja vanhemmat 1930-luvun alussa. Sen sijaan Franzin kolme sisarta Valli, Elli ja Ottla kuolivat kaikki keskitysleirillä.

Juutalaisten elämän ahtaus saa havainnollisen ilmiasun Prahan vanhalla juutalaisella hautausmaalla. Hautakiviä on vieri vieressä sikin sokin kahdessatoista kerroksessa, koska juutalaisia ei saanut haudata muualle eikä heidän annettu myöskään ostaa lisämaata.

Vieraus ja vaaranuhka lienee kirjoitettu juutalaisten perimään.

Vanha juutalainen hautausmaa on vaikuttava kohde. Klausen-synagogan ikkunasta avautuvaa näkymää voi katsoa kuvana Prahan juutalaisten historiasta.

Korona-ajan Decamerone

Vuoden 2020 maaliskuussa korona pani matkustuskuviot uusiksi. Matkariippuvaisen täytyi keksiä jotain korvaavaa, siksi aloin järjestellä vanhoja matkakuvia ja muistella menneitä kirjamatkoja.

Olen kulkenut lukuisina lomapäivinä kirjailijoiden ja romaanihenkilöiden jalanjäljissä. Kirjat ovat usein määränneet kohteen ja vieneet Tampereelta milloin Pietariin ja Prahaan, milloin Stratford-upon-Avoniin ja Key Westiin. Koronavuoden toukokuuksi olin varannut matkan Steinbeckin Monterreyhyn, mutta se siirtyi tulevaisuuteen.

Esikuvakseni muistelulle sopii Boccaccion 1300-luvulla kirjoittama Decamerone, joka kuului opiskeluaikanani yleisen kirjallisuustieteen approbatur-lukemistoon. Decamerone kertoo kymmenestä nuoresta, jotka lähtevät Firenzestä maaseudulle Fiesoleen ruttoa pakoon. Eristyksessä he viihdyttävät toisiaan kertomalla tarinoita. Jokainen kertoo kymmenen tarinaa, eli niitä kertyy yhteensä sata. Sattuman oikusta tuli valittua ensimmäisellä Firenzen-matkalla hotelli juuri Fiesolesta. Paikasta jäi hyvä muisto mutta ei yhtään tarinaa.

Mutta miksi tehdä kirjamatkoja maailmalle? Sitä en ole kysellyt itseltäni. Paitsi ehkä Veronassa, jossa vaelsimme turistijoukon perässä katsomaan Romeon ja ”Julian parveketta”. Parveke sisäpihoineen oli viehkeä, mutta mitään tekemistä sillä ei tietenkään ollut Shakespearen tai itse näytelmän kanssa. Piha rakkauslukkoineen ja matkamuistoineen oli silkkaa komediaa tragedian sijaan. Vaikka se oli helppo hyväksyä pienessä Aperolissa, jää ihmettelemään, miten kuvitteelliselle hahmolle luodaan käsin kosketeltavat puitteet ja niitä tullaan katsomaan Euroopan toiselta laidalta.

Täytyykö kirjaihmisen edes perustella viehtymystään? Yksi käy urheilukisoissa, toinen taidenäyttelyissä, kolmas ruokamatkoilla ja kuka mitäkin. Vapaa-ajallaan saa tehdä mitä haluaa.