Vasta vuosia Dostojevski-kuumeen jälkeen lähdin Raskolnikovin jalanjäljille Pietariin. Tilaisuus tarjoutui, kun Suomen tietokirjailijat tarjosi käyttöön yhdistyksen residenssiä Pietarin Suomi-talossa.
Tartuin tilaisuuteen ja matkustin Allegrolla Helsingistä Pietariin. Kolmen tunnin junamatkalla havahduin siihen, että Pietari on käsittämättömän, lähes pelottavan lähellä meitä. Aiemmilla laivamatkoilla kokemus välimatkasta oli aivan toinen. Henkinen etäisyys on paljon fyysistä pitempi.
Suomi-talon sijainti osoittautui loistavaksi, se oli melkein Nevski prospektin kulmalla. Tietokirjailijoiden residenssi oli sisäpihan puolella ylimmässä kerroksessa. Yksiöön kuului työpöytä, sänky, kirjahylly, keittosyvennys ja kylpyhuone. Siisti ja rauhallinen paikka.
Heti ensimmäisen päivän aamuna marssin Rikos ja rangaistus toisessa kädessä ja kartta toisessa Raskolnikovin talolle Stoljamja 5:een. Talon tunnistin helposti sen kulmaan pystytetystä muistolaatasta.
Talolta jatkoin matkaa romaanin mukaisesti: "Tavattoman helteisenä päivänä heinäkuun alussa, iltapuolella, lähti eräs nuorimies syrjäkadun varrella vuokraamastaan pienestä huoneesta ja alkoi astella verkalleen kuin epäröiden, K-n sillalle päin." Mitä Raskolnikov edellä, minä perässä. Kokuškinin siltaa ylittäessäni mietin, että Raskolnikov tuskin edes huomasi kuumeisessa mielentilassaan kesäisen Gribojedovin kanavan kuvauksellisuutta.
Gribojedovin kanavaa kutsuttiin Dostojevskin aikaan Katariinan kanavaksi. Kanava on viisi kilometriä pitkä ja siinä on 21 siltaa. Dostojevski on asunut kanavan varrella.
Jatkoin siis minäkin viipyilemättä kirjan opastamaan suuntaan kohti Jusupovin puistoa. ”Jusupovin puutarhan ohi kulkiessaan hän alkoi miettiä, kuinka hyvä olisi rakentaa korkeita suihkukaivoja, jotka raikastuttaisivat ilmaa kaikilla avoimilla paikoilla.” Nyt puiston seutu tuntui avaralta ja ilmavalta, mutta silloiselle kulkijalle happea ei tuntunut riittävän.
Raskolnikov ei mennyt koronkiskurin talolle suorinta tietä. ”Hänen täytyi kiiruhtaa, sillä oli vielä mentävä mutkan kautta: hän tahtoi saapua taloon kiertoteitse, toiselta puolen.”
”Mutta hän olikin jo aivan lähellä: tuossa oli talo, tuossa portti. – – Eukon asuntoon johtavat portaat olivat lähellä, portin pielessä oikealla. Hän oli jo portaissa…”
Talo sijaitsi Srednjaja podjacheskaja ulitsa 15:ssä, mutta mitään tunnistettavaa merkkiä ei talosta löytynyt. Tunkeuduin ankean pimeään porttikäytävään ja koetin portaikon ovea. Se oli lukittu – asukkaat eivät kaiketi halunneet kirjaihmisiä käytävään pyörimään.
Raskolnikov käveli reitin romaanissa kaksi kertaa, laski askeleet ja ”tiesi aivan tarkasti, kuinka monta askelta hänen talonsa portilta: tasan 730”. Niin tein minäkin ja sain 850 askelta portilta portille. Joko Raskolnikov harppoi tai Dostojevski laski väärin.
Riitta Ässä
VastaaPoistaVarsinainen Pietarin asiantuntija, Leningradissa opiskelunsa opiskellut Öisinajattelija P. Stranius
johti Dostojevski-matkaamme muinoin ja oli menettää henkensä, kun koronkiskojaeukon katolta tipahti jäälohkare viereen: https://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/raskolnikov-oletan
Onneksi ei käynyt yhtä huonosti kuin koronkiskurille.
VastaaPoista