tiistai 26. heinäkuuta 2022

Saariston lapset – televisiosta tuttu

Saariston lapset taitaa olla tutumpi elokuvana kuin kirjana. Kukapa ei muistaisi pyöreäkasvoista Pampulaa eli Tjorvenia ja hänen bernhardilaistaan Laivuria eli Båtsmania. Saariston lapset on Lindgrenin kirjoista ainoa, joka on kirjoitettu suoraan televisiolle.

Luin Saariston lapset -kirjan vasta siinä vaiheessa, kun elämäkerroista selvisi, kuinka paljon saaristo merkitsi Lindgrenille. Hän vietti kesät elämänsä loppuun asti Furusundin kesäpaikassa, jonka aviomies Sture peri vanhemmiltaan. Furusundin seutu tarjosi kuin itsestään idyllisen ympäristön Saariston lapsille.

Furusund on vajaa sata kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Furusundissa ovat lomailleet myös August Strindberg ja Evert Taube, joka on tehnyt saaresta laulunkin. Ruotsinlaivojen reitti kulkee Furusundin ohi pari tuntia ennen Tukholmaan tuloa.

Saariston lapsissa Melkersonin kirjailijaisä muuttaa kesänviettoon vanhaan puutaloon lastensa kanssa. Lähes aikuinen tytär Malin pitää pystyssä impulsiivista isää ja nuorempia sisaruksiaan. Eläinrakas Pelle-poika ystävystyy Pampulan kanssa, josta tulee jokapäiväinen vieras Laivurinsa kanssa Melkersonien talossa. Saariston lapsissa miljöö on samalla tavalla hallittavan pienimuotoinen ja turvallinen kuin Melukylässäkin. Sekä Saariston että Melukylän lapsissa aistii usein Carl Larssonin maalausten tunnelmaa, mutta ilman herraskaisia sävyjä.

Kukaan ei pysty tuhoamaan tätä hohdetta ja kauneutta ja iloa, joka parhaillaan kukoistaa ympärillämme. Vaellamme pähkinäpuiden, koiranputkien ja apilan tuoksussa, päivänkakkarat huojuvat ojanpientareilla, voikukat loistavat kedoilla, villiruusujen heleä kuohu peittää karut harmaat kalliomme ja orvokit nousevat kallionkoloista. Kaikkialla tuoksuu ja kukkii, on kesäistä, käet kukkuvat, linnut visertävät.

Merellinen saaristoelämä Saltkråkanilla täyttyy pienistä iloista ja suruista. Oudot eläinkaverit ja luonnonläheisyys juoksuttavat henkilöitä sopivan kepeistä seikkailuista toisiin. Veneet seilaavat milloin auringonpaisteessa, milloin eksyvät sumussa. Jo saaren nimi Saltkråkan eli Suolavaris viittaa Lindgrenien Furusundin-lomanviettoon, sillä se on samanniminen kuin perheen purjevene.

Lindgrenin huvila istuu saumattomasti Furusundin saaristolaisympäristöön. Kaikki on somaa, mutta hämmästyttävän vaatimatonta painoskuningattarelle. Kaikessa näkyy sympaattinen kohtuullisuus ja vaatimattomuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ja nyt jotain ihan muuta – Sotapäiväkirjat

Astrid Lindgrenin lastenkirjat tuntevat kaikki. Aikuisen Astridin arjen kohtaa sotapäiväkirjoissa, jotka on kirjoitettu vuosina 1939–1945 mu...