Lähi-idän lumoissa

Agatha Christie asui useaan otteeseen Lähi-idässä toisen miehensä arkeologi Max Mallowanin kanssa. Kaivauksilla asumukset vaihtelivat hotelleista telttoihin ja monenmoisiin tilapäisasuntoihin. Kirjailija kertoo elämästään kaivauksilla päiväkirjassa Come, Tell Me How You Live. Ihmeen sitkeästi menestyskirjailija jaksaa kulkea puolisonsa mukana epämukavuuksista huolimatta.

Kokoomateoksessa Agatha Christie and Archaeology kuvataan havainnollisesti brittikaivausten toimintaa ja elämänpiiriä Lähi-idässä. Kirjailijan innostus valokuvaamiseen ja varsinkin muinaisruukkujen kokoamiseen tuo mieleen romaanien juoniainesten huolellisen rakentelun. Leimallista oli löytöjen pikkutarkka dokumentointi ja koostaminen.

Brittien verkostot auttavat maailmalla
Toisaalta elämä idässä kaikkine yhteyksineen ja järjestelyineen henkii kuitenkin imperiumin suurvaltapolitiikkaa. Maailmanmatkaajat ja paikalliset asettuvat siististi omiin kerrostumiinsa, samaan tapaan kuin Christien romaaneissakin. Ylemmän keskiluokan brittikodikkuutta rikastaa romaaneissa sopivan kansainvälinen mutta tutun länsimainen henkilögalleria: belgialainen salapoliisi, Intiassa palvellut brittiupseeri, venäläinen emigrantti, ranskalainen lääkäri ja amerikkalainen perijä.

Lähi-itä eli orientti ympäristöineen etäännyttää tapahtumat sopivasti eurooppalaisesta arjesta. Maailmansotien välisenä aikana itä oli muutenkin fiktiossa suosittu salaperäinen toimintaympäristö. Itämaat asettuivat eksoottisiksi kulisseiksi länsimaisten toimijoiden taustalle. Christie kuvaa dominioiden elämää luotettavasti mutta kuitenkin leimallisesti brittinäkökulmasta.

Ensi kertaa näin kirjankannessa Agathan Mallowan-sukunimen, jota kirjailija kuulemma tapasi käyttää kaivauksilla. Lähi-itään sijoittuu muun muassa Hänet täytyi tappaa -romaani, jonka tapahtumat alkavat Jerusalemin King Solomon -hotellista. Vierailin hotellissa, mutta tapahtumapaikan esikuvana lienee kuitenkin ollut läheinen King David -hotelli.

Murhamysteeri toimii Lähi-idässäkin
Myös monet Christien romaanit sijoittuvat Lähi-itään, esimerkiksi Murha Mesopotamiassa, Kuolema Niilillä ja Hänet täytyy tappaa. Eksoottisessa ympäristössä juoni rakentuu samaan tapaan kuin kotoisissakin ympyröissä. Edellä mainittu Hänet täytyi tappaa -romaani sijoittuu Jerusalemiin ja Petraan. Arvoituksen ratkaisemiseksi Poirot esittää kaikkien läsnäolijoiden liikkeistä minuuttiaikataulun. Tämäntyyppiset koonnit ovat tyypillistä Christietä: ne havainnollistavat ongelmaa ja asettavat lukijan itsensä salapoliisin asemaan. Joskus yksityiskohtaisuus suorastaan haittaa lukukokemusta, kun luetteloihin ei jaksa paneutua, mutta silti ne tuntuvat vakuuttavilta.

• Boyntonit ja Jefferson Cope lähtevät leiristä 15.05
• Tohtori Gerard ja Sarah King lähtevät leiristä 15.15
• Lady Westholme ja neiti Pierce lähtevät leiristä 16.15
• Tohtori Gerard palaa leiriin 16.20
• Lennox Boynton palaa leiriin 16.35
• Nadine Boynton palaa leiriin ja puhuu rouva Boyntonin kanssa 16.40
• Nadine Boynton jättää anoppinsa ja menee telttaan 16.50
• Carol Boynton palaa leiriin 17.10
• Lady Westholme, neiti Pierce ja Jefferson Cope palaavat leiriin 17.50
• Raymond Boynton palaa leiriin 17.50
• Sarah King palaa leiriin 18.00
• Ruumis löytyy 18.30

Paikalliset muodostavat eksoottisen taustan
Paikalliset henkilöt eivät yleensä juuri nouse moniulotteisiksi romaanihahmoiksi. Jos näyttämölle tuodaan joku paikallisista, hän on usein muita hahmoja lapsekkaampi, hiukan epärehellinen ja puhuu murtaen niin kuin Hänet täytyy tappaa -romaanin Mahmoud Petrassa: ”Kukaan pojista ei ikinä myönnä. Vanha nainen vihainen, niinkö? Silloin ei pojat tietysti kerro. Abdul sanoo se Mohammed, ja Mohammed sanoo se Azis, ja Azis sanoo se Aisa ja niin edelleen. Ne kaikki tyhmiä beduiinejä, ei ymmärrä mitään.”

Kuva paikallisista kuitenkin monipuolistuu Come, Tell Me How You Live -päiväkirjassa, joka vastaa kirjailijalle usein esitettyyn kysymykseen elämästä kaivauksilla. Lähi-idän eri kansanryhmistä erottuvat arabit, eloisat kurdit ja syrjityt jesidit, joita paikalliset kutsuvat saatananpalvojiksi. Päiväkirjasta välittyy myönteinen suhtautuminen, vaikka kovin syvällistä yhteyttä paikallisiin ei näytä syntyneen kulttuuri- ja kielimuurin takia.

Kirja itsessään on Christien mukaan "a labour of love".

Suljettu tila ja syyllisen alibi

Stylesin tapauksessa samoin kuin monissa muissakin Christien romaaneissa toiminta keskittyy melko suppeaan tilaan ja rajattuun ihmisjoukkoon.

Kirjojen tapahtumapaikkana on usein kartano, hotelli tai muu lomailupaikka. Murhat tehdään tyypillisesti ympäristöissä, joissa kaikki paikallaolijat voidaan tunnistaa ja joissa kaikki voidaan vuorotellen asettaa epäilyksenalaisiksi. Asetelmaa käytetään jo ensimmäisessä kirjassa, ja sama toistuu useissa romaaneissa, esimerkiksi Idän pikajunassa, Niilin risteilyllä ja Varjossa auringon alla.

Alibit murenevat ja motiivit paljastuvat
Romaaneissa arvoitus syvenee, kun todennnäköisimmällä syyllisellä on pitävä alibi. Ilmeisin syyllinen – henkilö, joka hyötyy murhasta – ei todistettavasti ole ollut rikoksen sattuessa paikalla eikä näin ollen voi myöskään olla tekijä.Tähän tapaan mysteeri rakentuu Stylesin tapauksen lisäksi myös Kuolema Niilillä- ja Varjossa auringon alla -romaaneissa. Rikoksen ratkaiseminen vaatii murhaajan alibin purkamisen, ja se onnistuu välillä uskottavasti ja välillä turhankin mutkikkaasti.

Täysipainoinen ratkaisu vaatii myös rikoksen motiivin selvittämisen. Poirot’n aivot raksuttavat, Scotland Yard -suhteet auttavat, ja pinnanalaiset suhteet paljastuvat: asiat eivät ole miltä näyttävät eivätkä henkilöt niitä, joita esittävät olevansa. Paljastuu piiloisia henkilöllisyyksiä, salattuja yhteyksiä ja vaiettuja sukulaisuussuhteita.

Nousuveden eristämä Burgh Island on toiminut esikuvana Eikä yksikään pelastunut- ja Varjossa auringon alla -romaanille. Se edustaa hyvin Christien suosimaa suljettua eksoottista ympäristöä, jossa syyllistä voidaan seuloa määräjoukosta epäiltyjä. Saari on veden ympäröimä vuoksen aikaan, ja hotelliin kuljetaan meritraktorilla. Varjossa auringon alla -elokuva on myös kuvattu saarella.

Christien romaanit muistuttavat ristisanaa tai arvoitusta. Kirjailija tiivistää lukijalle ongelmat: ketkä ovat epäiltyjä, kuka hyötyy murhasta ja miten murha tehtiin? Ratkaisemattomalta näyttävää ongelmaa havainnollistetaan aikataulutuksilla ja pohjapiirrustuksilla, kunnes huippukohdassa epäillyt kootaan yhteen ja salaisuudet paljastetaan.

Loppuratkaisua rakennetaan kuin palapeliä. Luvassa on yllätyksiä, koska todellisuus ei ole sitä, miltä se ensivaiheessa on näyttänyt. Pinnan alta paljastuu menneitä tapahtumia, jotka antavat yhdelle ja toiselle motiivin murhaan. Kenellä on salasuhteita, kenellä vankilatuomioita, kenellä väärennetty henkilöllisyys. Salaisuudet paljastetaan ja epäiltyjen joukosta kuoritaan esiin murhaaja.

Rikos ei kannata, mutta rikoksista kirjoittaminen kylläkin. Se käy ilmi Agatha Christien ylellisessä kesäpaikassa Greenway Housessa. Mutta minkä määrän kirjoja vauraus vaatikaan! Greenwayssa on kokonainen huone omistettu Christien ensipainoksille. – Kirjailija muuten rakasti kukkia ja musiikkia, mistä kertovat Greenwayn vehreät puutarhat ja olohuoneen Steinway-flyygeli. Monelle saattaa olla uutta se, että Christie oli ammattitasoinen pianisti.

Poirotin synty ja kuolema

Agatha Christien ensimmäinen salapoliisiromaani oli Stylesin tapaus. Hän kirjoitti sen jo 1916, mutta se julkaistiin vasta 1920. Romaani menestyi ja avasi kirjailijanuran.

Jo Stylesin tapauksessa on nähtävissä Christien rikosromaaneille tyypilliset elementit. Tapahtumapaikkana on vauras Styles Courtin kartano Essexissä. Henkilögalleria koostuu yläluokkaisista oleilijoista, heidän palvelusväestään ja muutamasta ammatinharjoittajasta. Lukija tempautuu harmaasta arjesta mukaan seurapiireihin.

Stylesissa minä-kertojana on kapteeni Hastings, ja hän esittelee lukijoille belgialaisen ystävänsä Hercule Poirot’n. Poirot asuu Styles St. Maryn kylässä talossa, jonka Stylesin kartanon emäntä on antanut belgialaisten sotapakolaisten käyttöön. Eletään ensimmäisen maailmansodan aikaa.

Christien romaanit tapahtuvat usein lomahotelleissa. Kotikaupunki Torquayn hotelli Imperialissa Poirot ratkoo Vaarallisen talon murhaa (romaanissa kaupunki on St. Loo ja hotelli Majestic). ”Me istuimme eräällä Majestic-hotellin parvekkeella. Tämä hotelli on St. Loon suurin ja sijaitsee omalla avaralla palstallaan mereen pistävällä kallionkielekkeellä. Sen puisto palmuineen avautui edessämme, meri oli syvän sininen ja taivas kirkas. – – Huomaathan täällä on yllin kyllin kätköpaikkoja – tuuheita puita, palmuryhmiä, kukkivia pensaita. Kuka hyvänsä voi piiloutua mukavasti niiden taa ja olla täysin näkymättömissä.”

Ensimmäinen kuvaus Poirot’sta
Porot’n persoona ja toimintatavat muotoutuvat jo ensimmäisessä romaanissa sellaisiksi, joista hänet myöhemminkin tunnemme. Poirot opastaa Hastingsia: ”Me panemme tosiasiat järjestykseen, kunkin siististi omalle paikalleen. Me tutkimme – ja hylkäämme.”

Ensimmäinen kuvauksen Poirot’n henkilöstä tarjoaa Hastings. ”Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään hyvin arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan muotoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat jäykät ja sotilaalliset. Hänen asunsa oli miltei uskomattoman huoliteltu; tomuhiukkanen olisi varmaan tuottanut hänelle suurempaa tuskaan kuin luodinreikä. Ikäväkseni huomasin, että hän ontui nyt melko pahasti. Tämä merkillinen, keikarimainen pikku mies oli aikanaan ollut Belgian poliisivoimien suurimpia ylpeyksiä. Hänen salapoliisinvainunsa oli ollut ainutlaatuinen, ja hän oli saavuttanut useita suurvoittoja selvittäessään aikansa ongelmallisimpia rikostapauksia.”

Christien romaaneiden viehätys perustuu niiden arvoituksen luonteeseen. Arvoitusta havainnollistetaan pohjapiirroksin ja epäiltyjen luetteloilla. Lukijalle tarjotaan kuvina muun muassa Stylesin kartanon huonekaavio ja Niilin Karnak-risteilijän hyttijärjestys.

Poirotin ja Hastingsin esikuvana ovat tietysti olleet parivaljakko Sherlock Holmes ja Watson. Poirot osoittautui heti ensi romaanissa niin elinvoimaiseksi hahmoksi, että Agathan oli mahdoton myöhemmin luopua siitä. Lehdet tilasivat nimenomaan Poirot’sta kertovia jatkokertomuksia. Myös Hastings oli onnistunut hahmo, mutta kirjailija alkoi melko nopeasti kyllästyä häneen ja pudottikin hahmon joksikin aikaa unohduksiin. Kolmas vakiohenkilö oli Scotland Yardin etsivä Japp.

Esirippu ei sittenkään laskeutunut
Christie kirjoitti myös Poirot’n kuoleman romaanissa Esirippu laskeutuu, joka julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Vaikka kirjassa Poirot kuoli, hän jatkoi elämäänsä varsin hyvävoimaisena televisiossa. Monien mielikuvissa Poirot elää konkreettisena näyttelijä David Suchet’n hahmossa. Suchet teki mieleenpainuvasti lukuisia Poirot-tv-sarjoja ja -elokuvia, niin että romaanihahmoa on vaikea irrottaa enää hänen henkilöstään. Lukiessani uudelleen Christien tuotantoa aloin jopa vakuuttua siitä, että tekstit toimivat loppujen lopuksi paremmin elokuvien käsikirjoituksina kuin kirjoina.

Agatha Christie ja Torquay

Kuka Agatha Christie?
• 15.9.1890 –12.1.1976
• Syntyi Torquayssa amerikkalais-englantilaisen perheen kolmantena lapsena.
• Naimisissa kaksi kertaa: Archie Christie 1914–1928, Max Mallowan 1930–1976.
• Ainoa tytär Rosalind syntyi ensimmäisestä liitosta 5.8.1919.
• Toimi Punaisen Ristin sairaalassa ja apteekissa ensimmäisen maailmansodan ajan.
• Rikosromaaneja 78, lisäksi kokoelmia, kertomuksia ja näytelmiä.
• Stylesin tapaus, Kuolema Niilillä, Idän pikajuna, Eikä yksikään pelastunut
• Kirjoja käännetty 104 kielelle ja myyty arviolta 2 miljardia.
• Kirjoitti myös useita romaaneja salanimellä Mary Westmacott.

Englannin yläluokan elämää
Agatha Miller syntyi hopealusikka suussa yläluokkaiseen perheeseen Torquayn lomakaupungissa. Amerikkalaisen isän tulot virtasivat tasaisesti sijoituksista, ja hänen pääasiallinen työnsä oli vistin peluu klubilla, jonne hän vetäytyi aamupäiväksi, kävi kotona lounaalla ja palasi taas kustannuspaikalleen iltapäiväksi. Isä oli hauska ja hyväluontoinen, joita ominaisuuksia ei Agathan mielestä arvosteta tarpeeksi. Äiti oli vakavamielisempi ja keskittyi perheen hyvinvointiin sekä ajalle tyypillisiin päivälliskutsuihin.Taloudesta huolehtivat palvelijat ja lapsenhoidosta Agathan rakastama Nursie-hoitaja.

Idyllinen Torquayn lomakaupunki muistaa Agatha Christietä monin tavoin. Törmäät kirjailijaan puistossa, rannalla ja museossa. Samoin Torquay on läsnä Christien romaaneissa: ”Devonin ja Cornwallin rantoja ei pidetty enää liian kuumina, kun merenrantalomakultti vakiintui vuonna 1922” (Varjossa auringon alla).

Illallisia, tanssiaisia, seurustelua
Perhe asui Ashfieldin kartanossa, jonka vehreät puutarhat kiihottivat Agathan mielikuvitusta. Sisarukset Magde ja Monty olivat vanhempia, ja Agatha loi itselleen mielikuvitusystäviä eikä muita leikkitovereita kaivannutkaan. Omaelämäkerrasaan Vanha hyvä aikani Christie kertoo uskomattoman tarkasti Ashfieldin ajastaan ja kodistaan, jonka yksityiskohdat lastenhuoneen malvanvärisine tapetteineen hän muistaa tarkasti. Lapsuus oli varsin onnellinen, mutta se päättyi isän kuolemaan, kun Agatha oli 11-vuotias. Kuoleman jälkeen äityivät myös perhettä jo muutaman vuoden ajan vaivanneet rahahuolet, joskaan toimeentulosta ei niinkään ollut kysymys vaan pikemminkin elintason säilyttämisestä.

Agatha ei käynyt varsinaisesti koulua vaan sai satunnaisen tuntuisesti kotiopetusta valikoiduissa aineissa. Nuoruusvuosiin sijoittuu kielen, musiikin ja kaikenlaisen kulttuurisen sivistyksen hiomista Pariisissa. Ranskan kieltä kirjailija ripotteleekin romaaneissaan sujuvasti sinne tänne: Mais oui, mais oui! Seurustelu- ja tanssitaitojen kiillottamista jatkettiin Kairossa, jossa Agatha esiteltiin englantilaisille seurapiireille. Omaelämäkerrassa hän kuvaa yksityiskohtaisesti tanssiaisia, kavaljeereja ja iltapukuja. Maailma näyttää olevan juuri niin irrallaan paikallisten todellisuudesta kuin romaaneissakin. Välillä sitä lukijana oikein haukkoo henkeään viktoriaanisesta maailmankuvasta, jonka kyseenalaistamisesta ei ole tietoakaan.

Sairaalan apteekissa myrkyt tutuiksi
Agatha meni ensimmäisen maailmansodan kuohuissa nopeasti ja puolisalaa naimisiin Archibald ”Archie” Christien kanssa. Komea ja tarmokas nuori kapteeni sai Agathan purkamaan aiemman kihlauksensa. Agathan elämä jatkui sodan takia Ashfieldissä avioliitosta huolimatta. Hän pestautui vapaaehtoisena töihin Punaisen Ristin sairaalaan ja jatkoi myöhemmin työskentelyä sairaalan apteekissa. Apteekkiaikanaan hän myös opiskeli farmasian tutkinnon, mistä oli hyötyä rikoskirjailijan uralla. Strykniinit ja muut myrkyt höystävät romaaneita esikoisteoksesta alkaen.

Sodan jälkeen syntyi tytär Rosalind ja perhe muutti Devonista Lontooseen. Jo sodan aikana Christie oli kirjoittanut ensimmäisen salapoliisiromaaninsa Stylesin tapaus. Hän lähetti sen kustantajille, mutta vasta neljän vuoden kuluttua löytyi kustantaja, joka oli halukas julkaisemaan esikoisteoksen. Kirjaa myytiin noin 2 000 kappaletta, mikä oli esikoiskirjailijalle hyvä tulos mutta ei kuitenkaan ylittänyt kustantajan palkkiorajaa. Agatha sai Stylesin tapauksesta lopulta vain 25 punnan korvauksen, kun se julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Romaani kuitenkin avasi pitkän kirjailijanuran, joka alkoi pikku hiljaa tuottaa taloudellistakin tulosta.

Torquayn hotelleista Grand ja Imperial ovat Christien aikaisia. Grandissa Agatha ja Archie yöpyivät häiden jälkeen, Imperial taas esiintyy monissa romaaneissa. Ihan Imperialin vieressä on Agathan suosima uimapaikka, suojaisa Beacon Cove, joka oli aikanaan varattu vain naisuimareille. Kotitalo Ashfield purettiin jo Agathan aikana, ja sen paikalla on muistopaasi.

Avioero ja oman elämän mysteeri
Omaelämäkerrassaan Christie kuvaa joitain ajanjaksoja yksityiskohtaisesti, mutta sivuuttaa kokonaan varsinaisen mysteerin eli avioeron aikaisen katoamisensa. Avioeron kriisivaiheessa hän jätti tienviereen tyhjän autonsa matkatavaroineen poliisin ja lehdistön kummasteltavaksi. Eroa hankkinut aviomies joutui katoamisesta epäilyksenalaiseksi, kunnes puoliso vihdoin löytyi vihjeen perusteella pohjoisenglantilaisesta hotellista, johon hän oli kirjautunut aviomiehen uuden ihastuksen nimellä. Uutisotsikoita nostattanut tapaus kuitattiin aikanaan melko epäuskottavasti muistinmenetyksenä, eikä asiaan saatu sittemminkään muuta selitystä.

Agatha toipui raskaasta erosta ja avioitui pari vuotta eron jälkeen reilusti nuoremman arkeologi Max Mallowanin kanssa. Pariskunta eli yhdessä aina Agathan kuolemaan asti.